Jere Uronen ylisti Huuhkajien yhteishenkeä: ”Ihan sama mitä teemme, me tehdään se kimpassa”

Jere Urosen haastattelu voitokkaan Viro-ottelun jälkeen 2:26

Suomen jalkapallomaajoukkue otti maukkaan voiton perjantai-iltana, kun se kukisti Viron Teemu Pukin tehtailemalla maalilla lukemin 1-0. Huuhkajien laitapuolustaja Jere Uronen kertoo ottelun jälkeen, että joukkue uskoi loppuun saakka omaan tekemiseensä ja voittomaalin syntymiseen.

Ylälaidan videolla Jere Urosen haastattelu.

Belgian pääsarjajoukkuetta Genkiä edustava Uronen oli omien esitykseensä tyytyväinen, vaikka peli kulkikin pitkään 0-0 tilanteessa.

– Kun katsoin jätkiä niin ei siellä päät mennyt mitenkään alas, eikä hidastunut tahti vaan päinvastoin. Pistettiin se yksi ekstravaihde mitä me tarvittiin ja kyllähän me nyt tiedettiin, että tulemme tekemään maalin jossain vaiheessa peliä, Uronen kertoo ottelun jälkeen MTV Sportin haastattelussa.

Uronen ylistää Huuhkajien hyvää yhteispelaamista ja myös runsain määrin Tallinnaan matkanneita suomalaisia jalkapallokannattajia.

– Tämän jengin vahvuus on se, että niin kovaa uskotaan meidän tekemiseen. Ihan sama mitä me tehdään, tehdään se niin kimpassa kuin voidaan. Tänään meitä oli 12 pelaaja ja sekin auttoi, Uronen lisää.

Pitkään Suomi ei pysty voittoa juhlimaan, sillä se kohtaa Kreikan maanantaina Tampereella. Kysyttäessä maanantain koitoksesta Uronen vastaa, että haluaisi vielä pienen hetken nauttia voitonjuhlista.

– Ei jaksaisi lähteä vielä analysoimaan maanantaita, nyt tekisi mieli nauttia tästä, Uronen naurahtaa.

Lue myös:

    Uusimmat