Jennifer Lopez kyynelehti loukattuaan itsensä konserttinsa aikana – poikaystävä riensi apuun

Jennifer Lopezille sattui vahinko kesken konsertin.

Laulajatähti Jennifer Lopez loukkasi itsensä kesken konserttinsa. Laulaja aiheutti vahingossa ruhjeen otsaansa lyötyään itseään mikrofonilla esiintymisensä aikana.

Lopezin kiertueella julkaistulla videolla laulaja kertoo, kuinka haava vuosi verta, mutta hoidettiin nopeasti kuntoon, jotta konsertti sai jatkua. Videolla kyynelehtivä Lopez kertoo tapahtuneesta kihlatuleen Alex Rodriguezille.

– Löin itseäni mikillä. Katsoin sivulle väärällä hetkellä, kivuista kärsinyt Lopez selittää.

– Se oli vaikea konsertti minulle, hän jatkoi.

Entinen Baseball-tähti ei tilanteesta hätkähdä, vaan lohduttaa Lopezia herttaisesti.

– Se oli paras konsertti, jonka olen nähnyt tähän asti. Näytit, miksi olet mestari, kulta, A-Rod -lempinimellä tunnettu Rodriguez hehkutti.

Kaksikko kävelee yhdessä takahuoneeseen, jossa Rodriguez jatkaa kihlattunsa vakuuttelua siitä, että hänen Las Vegasissa vetämänsä esiintyminen oli paras mahdollinen. Samalla Lopez selitti, kuinka hänen avustajansa oli painanut ruhjetta, jotta siitä ei muodostuisi suurta pattia.

Lopez ja Rodriguez kihlautuivat keväällä paratiisimaisemissa. Rodriguez kosi aiemmin kolmesti naimisissa ollutta Lopezia arviolta neljän miljoonan euron arvoisella sormuksella.


Lähde: Too Fab

Lue myös:

    Uusimmat