Jennifer Aniston MTV3.fille: Kaikki me haluamme perheen

MTV3.fi tapasi näyttelijättären Millerit-elokuvan lehdistötilaisuudessa Lontoossa.

Jennifer Aniston näyttelee komediassa stripparia, jonka Jason Sudeikisin esittämä huumediileri palkkaa "vaimokseen" salakuljetuskeikalle. Samalla mukaan lähtevät myös valelapset.

Elokuvan teema sai Anistonin ja Sudeikisin pohtimaan perheen merkitystä. Tähdet uskovat, että vaikka heidän roolihahmonsa esittävät viihtyvänsä omillaan ja vapaina velvotteista, haluaisivat hekin sisimmässään asettua aloilleen ja perustaa perheen.

– Uskon, että me kaikki haluamme sitä, Aniston sanoi.

– Elokuvan pariskunta on vain antanut periksi. He ovat tulleet laiskoiksi ja antautuneet vallitseville olosuhteille, hän jatkoi.

Aniston on kihloissa näyttelijä Justin Therouxin kanssa. Parin uumoillaan avioituvan pian ja myös raskaushuhut ovat viime aikoina pyörineet 44-vuotiaan Anistonin ympärillä.

Jason Sudeikis muistutti myös, että todellinen perhe muodostuu usein ajan myötä.

– Perhe ei aina ole se, mihin synnyt. Usein sen valitsee elämän varrella, House-kaunotar Olivia Wilden kanssa kihloissa oleva Sudeikis pohti.

Aniston myötäili kanssanäyttelijänsä sanoja ja osoitti kuin todisteena vasemmassa nimettömässään kimaltavaa kihlasormustaan.

Jennifer Aniston on kiertänyt viime päivät ahkerasti ympäri maailmaa mainostamassa elokuvaa. Aikaeroväsymyksestä huolimatta näyttelijätär esiintyi Lontoossa pirteänä ja iloisena, ja näytti upealta tiukassa tummassa minimekossa.

Millerit saa ensi-iltansa Suomessa syyskuun alussa.

(MTV3 – KATI PUKKI)

Lue myös:

    Uusimmat