Näyttelijä Jasper Pääkkönen paljstaa, että työpäivät suositun Viikingit-sarjan kuvauksissa venyvät valtavan pitkiksi.
Viikingit-sarjan neljäs tuotantokausi käynnistyy Subilla keskiviikkona 31. elokuuta. Tulevalla kaudella suomalaisnäyttelijät Jasper Pääkkönen ja Peter Franzén liittyvät mukaan näyttelijäkaartiin.
Pääkkönen näyttelee sarjassa Halfdan Mustaa. Mies on allekirjoittanut neljän vuoden, eli neljän kauden, sopimuksen sarjaan. Yhtä tuotantokautta kuvataan ympäri vuoden.
Viikinkejä kuvataan Irlannissa, joten suomalaisnäyttelijä kulkee kahden maan väliä kuvausten ollessa käynnissä. Pääkkönen kertoo, että yleensä kuvauspäivä kestää tasan 15 tuntia.
– Aamuviideltä auto tulee hakemaan kotoa. Kahdeksan aikaan illalla on sitten palautus takaisin kotiin. Työ on innostavaa ja mielenkiintoista, mutta joskus se aamuherätys on tällaiselle taiteilijaretkulle haastavaa, hän naureskelee.
Pääkkönen kertoo, että jokainen näyttelijä myöskin tekee omat stunttinsa, eli pääasiassa taistelukohtaukset, itse. Stunt-miehiä käytetään kohtauksissa vastanäyttelijöinä, joiden kanssa taistellaan.
– Kaikki taistelukoreografiat tehdään itse, olivat ne kuinka monimutkaisia tahansa.
Ja monimutkaisia ne osaavat toisinaan ollakin. Pääkkönen toteaa, ettei Viikinkien taitelukoreografioista vastaava Richard Ryan päästä näyttelijöitä helpolla, vaan laatii näyttäviä ja monimutkaisia koreografioita, joissa ei anneta näyttelijöille armoa silloinkaan, kun taustalla ei ole vankkaa miekkailukokemusta.
– Koreografiat käydään noin tunnissa läpi. Siinä ne pitää sisäistää ja seuraavaksi jo kuvataankin. Siinä todella laitetaan näyttelijät töihin!
Näyttelijä toteaa, ettei taistelukohtauksia kuvatessa myöskään aina vältytä haavereilta.
– Sarjan näyttelijät ovat välttyneet suuremmilta haavereilta, mutta on siellä katkenneita luita nähty. Siinä sattuu ja tapahtuu, kun massataistelukohtauksissa, joissa kymmenet, joskus jopa sadat, ihmiset taistelevat keskenään liukkaassa ja märässä maastossa, Pääkkönen summaa.
VIDEO