Jari Tervo avautuu terveydestään operaation jälkeen: Tupakka jäi, lääkitys päällä

Kirjailija ja Uutisvuodon vakiokisaaja Jari Tervo kertoo voivansa hyvin. Tervo kertoo MTV.fille operaatiostaan ja miten arki on sujunut toimenpiteen jälkeen.

Menestyskirjailija Jari Tervo sai sairaskohtauksen Uutisvuodon kuudennensadannen lähetyksen nauhoituksissa joulukuussa.

Hän jäi myös pois viime viikolla, lauantaina 16.1. nähdystä lähetyksestä, sillä hänelle tehtiin rytmihäiriöiden vuoksi pieni operaatio, jossa sydämelle annettiin sähköisku.

– Ei siis sellainen, joita leffassa nähdään, kun sydänkohtauksen saanutta lyödään rintaan ja se loikkaa puoli metriä maasta. Tätä ei edes huomaa. Siinä nukutetaan, annetaan sähköisku ja herätetään. Erittäin kevyt ja vaivaton operaatio, pirteä kirjailija kertoo MTV.fille perjantaina iltapäivällä.

– Kun on toimenpide, eli operaatio, niin ihmiset ajattelevat, että tyyppi makaa ja rinta on aukaistu moottorisahalla ja laitteet piipittää. Ihmiset ovat ihmetelleet minut nähdessään, että ”miten voit olla noin sydänleikkauksen jälkeen”. Mutta kun mitään ei leikattu.

Tervo kertoo, ettei ole joutunut rajoittamaan mitään tekemisiään rytmihäiriöidensä puolesta. Ainoa kerta, kun hän tunsi olonsa oudoksi, oli joulukuussa nauhoitusten aikaan sattuneen kohtauksen aikana. Muutoin olo on ollut normaali kokoajan.

Hyvästä voinnista kertoo se, että hän esimerkiksi vietti joulua Kati-vaimonsa kanssa Berliinissä.

Hän kertoo myös kuntoilleensa tasaiseen tahtiin viimeisten kolmesta neljään vuoden aikana ja olevansa paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aiemmin. Kuntopyörää hän polkee jo entiseen malliin. Muutoksena aiempaan on, että hän on toistaiseksi lääkityksellä.

– Katsotaan, pysyykö rytmi. Syön betasalpaajaa ja verenohennuslääkettä. Tärkeää on se, ettei veri hyydy. Koska jos se hyytyy ja lähtee liikkeelle, se voi tukkia jotain. Sitä nyt syödään toistaiseksi, Tervo kertoo.

Yhden elämätapamuutoksen hän myös mainitsee tehneensä.

– Poltin aiemmin silloin tällöin tupakkaa. Esimerkiksi perjantaisin, kun oli nauhoitus – poltin tupakkaa. Kun kävin kaljalla – poltin tupakkaa. Nyt päätin lopullisesti, että se loppuu tähän. Täysin järjenvastaista olisi vetää sitä.

Uutisvuotoa Tervo tekee vappuaattoon saakka. Hän varoittaa jo etukäteen, että tulee kevään aikana olemaan yhden jakson poissa, sillä aikoo työstää uutta käsikirjoitustaan.

Käsikirjoituksen sisällöstä hän on kuitenkin vaitonainen.

– Minulla on sellainen, että jos kerron keskeneräisestä käsikirjoituksesta oikeastaan mitään, niin se on jo vähän minulta pois. En halua antaa sitä pois, ennen kuin se on valmista.

Lue myös:

    Uusimmat