Japanin hovissa kuohuu jälleen – prinsessa luopuu tittelistään miehen vuoksi

Japanin prinsessa Ayako jättää hovin 1:06

Japanin prinsessa Ayako on ilmoittanut naivansa aatelittoman miehen. Liitto tarkoittaa sitä, että prinsessa luopuu kuninkaallisesta asemastaan.

Japanin prinsessa Ayako aikoo mennä naimisiin lähettifirmassa työskentelevän Kei Moriyan kanssa. Prinsessa tapasi Moriyan äitinsä, prinsessa Takamodon, kautta joulukuussa 2017. Parin kihlajaisia juhlitaan ensi elokuussa ja häät järjestetään jo lokakuussa.

Prinsessa Takamodo esitteli parin toisilleen siinä toivossa, että prinsessa Ayako inspiroituisi globaalista hyväntekeväisyystyöstä. Pian he kuitenkin huomasivat, että heillä on enemmänkin yhteistä, sillä molemmat nauttivat laskettelusta, lukemisesta ja matkustelusta.  

Japanin lain mukaan prinsessan täytyy jättää kuninkaallinen perhe välittömästi, kun liitto Moriyan kanssa on virallinen. Hän kuitenkin saa lähtiessään noin miljoonan dollarin arvoisen bonuksen.

Ayako ei ole ensimmäinen sukupolvensa japanilaisprinsessa, joka suunnittelee jättävänsä hovin. Vuosi sitten keisari Akihiton lapsenlapsi, prinsessa Mako, kertoi suunnitelmistaan mennä naimisiin aatelittoman Kei Komoron kanssa. Parin häitä kuitenkin lykättiin myöhemmäksi.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat