Janne Niskala

Janne Niskala, Suomi
Janne Niskala.Hockey Hall of Fame
Julkaistu 04.11.2009 12:50(Päivitetty 29.01.2013 11:03)

Puolustaja
Syntynyt: 22.09.1981 Västerås, Ruotsi
Pituus: 184 cm
Paino: 90 kg
Kätisyys: Left
Seurajoukkue: Dinamo Minsk, KHL

Ruotsissa syntynyt Janne Niskala on saanut kiekko-oppinsa Raumalla. Lukkoa hän edusti kaikkiaan viidellä SM-liigakaudellaan ennen siirtymistään Sveitsin liigaan kaudelle 2005/06. Hyökkäävän roolin puolustajana tunnettu Niskala on sittemmin pelannut myös Ruotsin Elitserienissä kahteen otteeseen sekä Pohjois-Amerikassa niin AHL:ssä kuin kuusi NHL-ottelua Tampa Bay Lightningin paidassa. Ennen siirtymistään KHL-liigaan 2010 Niskala pelasi Ruotsissa Frölundassa. KHL:ssä Niskala on edustanut kolmen kauden aikana kolmea seuraa: Metallurg Magnitogorskia, Atlant Mytištšiä ja viimeisimpänä Minskin Dinamoa.

Niskala pääsi aikuisten arvokisoihin ensimmäisen kerran vuonna 200 ja on ollut vakiokalustoa siitä lähtien. Palkintokaapista löytyy Bratislavan 2011 MM-kullan lisäksi MM-pronssi Halifaxista 2008 sekä olympiapronssi Vancouverista 2010.

MTV3 MAXin jääkiekkoasiantuntija Juhani Tamminen:

- Varmoja nimiä. Erittäin tärkeä osa ylivoimaa.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko