MTV:n Uutisextrassa vieraillut Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ei näe tarvetta liikkumisrajoituksille tässä vaiheessa. Vasta ensi viikon loppupuolella nähdään, miten maanantaina voimaan astunut sulkutila vaikuttaa tautitilanteeseen.
Koronavuoden aikana Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on profiloitunut hallituksen koronatoimien yhtenä kriitikkona, mutta pormestari ei itse tunnista tätä.
– Käytännössä ollaan oltu valtiovallan kanssa samaa mieltä tämän taudin hoidosta koko tämän pitkän vuoden ajan, ehkä pari ihan pientä ryppyä rakkaudessa on ollut. Keskeisin näistä liittyy lasten ja nuorten harrastuksiin.
Vapaavuoren mielestä nyt ei ole aika ottaa käyttöön liikkumisrajoituksia. Vasta ensi viikon lopulla nähdään miten maanantaina alkanut sulkutila vaikuttaa.
– Liikkumiskielto olisi hyvin dramaattinen liike. Toki niitä on ollut ympäri maailmaa monissa maissa, joten on hyvä ymmärtää, että jos tautitilanne yltyy pahaksi, niin ehkä niitä tulee meillekin. Ihan vielä ei kuitenkaan olla siellä.
Lue myös: Kolmen viikon ravintolasulku alkaa tänään – vain neljä maakuntaa on sen ulkopuolella
Vapaavuori: Helsinki on tehnyt kaikkensa satamissa
Suomen rajat ovat vuotaneet pahasti ja sitä kautta brittimuunnos on saanut jalansijaa Suomessa. Vapaavuoren mukaan Helsingin kaupunki on toiminut satamissaan lainsäädännön mukaan, eikä matkustajia olla aikaisemmin voitu testata koronan varalta.

