Ruotsin maajoukkueessakin pelannut Robin Söder kertoi kammottavan paljastuksen BBpoddille. Söderin pelatessaan belgialaisessa Lokerenissa seura pyysi häneltä, että he käynnistäisivät pelaajan tyttöystävän synnytyksen etuajassa.
Söderistä oli tulossa kolmannen kerran isä pelatessaan belgialaisessa Lokerenissa. Nykyään 30-vuotias Söder oli jo tehnyt pitkän uran Ruotsin IFK Göteborgin ja Tanskan Esbjergin paidassa ennen siirtymistä Lokereniin vuonna 2017.
Lokerenin visiitistä tuli raskas. Hänen poikansa joutui taistelemaan, että sopeutui elämään uudessa kotimaassa. Söder sai Runar Kristinssonin aikana paljon vastuuta pääosin oikealla laidalla. Kaikki muuttui Peter Maesin korvatessa islantilaisluotsin. Söderin mukaan yksi tapahtuma oli erityisesti muutoksen takana.
Söder kertoi seuralle, että hänen tyttöystävä Frida synnyttäisi parin kolmannen lapsen ja laskettu aika oli samana päivän, kun Lokerenilla olisi ottelu. Seura ei antanut ymmärrystä ruotsalaisen tilanteelle.
– Kaikki oli hyvin kunnes Sirin piti syntyä keväällä. Meillä oli ottelu lauantaina, mutta he ajattelivat, että minun pitäisi matkustaa torstaina ja pyytää lääkäriä ottamaan lapsen ulos, jotta voisin olla mukana lauantaina. Apuvalmentaja oli sitä mieltä, että se ei ole mikään ongelma. Hän sanoi, että ottakaa lapsi ulos torstaina lauantain sijaan. Sanoin, että se ei toimi oikein meille. Avopuolisoni mielestä se ei ollut hyvä idea, Söder sanoo.
– Minulta jäi ottelu väliin ja sen jälkeen olin savustettu. Sen jälkeen olin joukkueessa ja ulkona joukkueesta vuoron perään. Sain pelata osan vieraskentällä, mutta en yhtään kotikentällä ja joinain kertoina istuin katsomossa. Kun kautta oli muutamia viikkoja jäljellä kautta, oli se suhteellisen selvää, että saisin lähteä, Söder jatkaa.

