Jakamistalous ulottumassa myös Suomen autoalalle – ”Jos asuntoja ollaan valmiita jakamaan, niin miksei autojakin”

Jakamistalous tekee hiljalleen tuloaan myös Suomen autoalalle.

– Autojen vuokraus on selvästi kasvavaa. Enää ei voi puhua ilmiöstä vaan sanotaan, että tämä on suuntaus monessa maassa, missä jakamistaloutta on paljon. Varsinkin autojen jakaminen alkaa yleistyä, myös Suomessa, kertoo vertaisvuokrausyritys Shareit Blox Carin toimitusjohtaja Paul Nyberg.

Jakamistalous tarkoittaa tapaa jakaa, lainata tai vuokrata tavaroita ja palveluita yhteisöllisesti. Suomessa tapaan perustuvia autovuokraamoita ovat tällä hetkellä esimerkiksi juuri vertaisvuokrausyritys Shareit Blox Car ja yhteiskäyttöpalvelu 24Rent.

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) liikennejärjestelmä ja tutkimukset -osaston johtaja Sini Puntasen mukaan jakamistalouteen perustuvien yritysten vaikutus maan markkinoilla on kuitenkin vielä marginaalinen.

– Uskon, että jakamistalous liikkumisen ja autojen suhteen yleistyy, mutta sen valtavirtaistuminen on epävarmaa, hän pohtii.

Vertaisvuokrauksessa firma vuokraa eteenpäin yksityishenkilön omaisuutta. Yhteiskäyttöpalvelulla puolestaan tarkoitetaan järjestelmää, joka tarjoaa toisistaan riippumattomille rekisteröityneille tai muuten tunnistetuille käyttäjille käyttöoikeuden maksua vastaan useissa eri noutopisteissä saatavilla oleviin hyödykkeisiin, kuten autoihin.

Autojen Airbnb

Vertaisvuokrausfirma Shareit Blox Car tarjoaa alustan, jonka kautta yksityishenkilöt voivat laittaa autonsa vuokralle.

Vaikka alusta toimii koko maan laajuisesti, on vielä suurin osa sen käyttäjistä keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Esimerkiksi jutun kirjoittamisaikaan palvelu välitti vuokra-autoja Helsingistä kymmeniä ja Oulusta vain kolme.

Vuokratuloista yritys nappaa 30 prosentin osuuden. Sen toimintamalli on siis käytännössä samankaltainen kuin esimerkiksi yksityisasuntoja välittävällä yhdysvaltalaisyrityksellä, Airbnb:llä, joka kerää asiakkailtaan palvelumaksuja.

– Ihmiset ovat alkaneet pikkuhiljaa hyväksymään sen, että jos asuntoja ollaan valmiita jakamaan niin miksei myös autojakin, toteaa Paul Nyberg.

Jakamistalous ei ole uhka

Sini Puntanen arvioi, että jakamistaloutta harjoittavat yritykset haastavat perinteisten vuokraamoiden toimintamallit, mutta tuovat kuitenkin positiivisen sysäyksen koko vuokrausalalle.

Autovuokraamo Avisin myynnin ohjauksesta vastaava johtaja Petri Jääsola ei usko jakamistalouden uhkaavan Avisten kaltaisten perinteisten vuokraamoiden liiketoimintaa.

– Jakamistalouden suosio on pelkästään positiivista, koska se tarkoittaa, että ihmisillä on ajattelumaailma muuttunut auton omistamisen suhteen ja se on kaikentyyppisen autonvuokrauksen etu.  

Lue myös:

    Uusimmat