USA 1997. Ohjaus ja käsikirjoitus: Quentin Tarantino. Perustuu Elmore Leonardin romaaniin Rum Punch . Kuvaus: Guillermo Navarro. Leikkaus: Mary Claire Hannan. Lavastus: David Wasco. Tuotanto: Lawrence Bender . Pääosissa: Pam Grier, Samuel L. Jackson, Robert Forster, Robert De Niro, Bridget Fonda, Michael Keaton. Kesto: 156 min.
Quentin Tarantino on oivallinen esimerkki ohjaajasta, joka on rakentanut näkemyksensä lukuisista visioista ja vaikutteista. Amerikkalaisen populaarikulttuurin ja elokuvan laaja tuntemus kietoutuu eurooppalaisen taide-elokuvan yllätykselliseen rakenteeseen ja toisaalta taas romaanikirjalliseen tarinan ajan manipulointiin. Kuvaavaa on, että useat kriitikot ja filmografiat edelleenkin pitävät Tarantinoa yhtenä Jean-Luc Godardin Kuningas Learin näyttelijöistä, vaikka mies vain valehteli osan kartuttaakseen ansioluetteloaan. Hän arveli, ettei kukaan ole leffaa nähnyt, mutta kenelläkän ei ole munaa sitä tunnustaa, joten parempi uskoa.
Jackie Brown on Tarantinon kolmas ohjaustyö, ellei oteta huomioon yhtä ER-jaksoa ja episodia leffassa Four Rooms. Verkkaiseen tahtiin tulleet leffat muodostavat miehen uralla melkoisen loogisen jatkumon, kun vielä pannaan listan alkupääähän muitten ohjaamat miehen vanhimmat käsikirjoitukset True Romance ja Natural Born Killers, joissa väkivallan ja amerikkalaisen populaarikulttuurin yhteentörmäys on räikeimmillään.
Reservoir Dogs (1993) muistutti yleisölle elokuvan mahdollisuuksista ilman kymmenien miljoonien erikoistehosteita. Tarinan aikaa manipuloimalla Tarantino loihti kankaalle vähä vähältä avautuvan ja yllätyksiä täynnä olevan leffan. Pulp Fiction (1995) käytti aikaa samalla tavalla, mutta nyt rytmi muuttui rauhallisemmaksi, konekivääridialogista siirryttiin pitempiin puhekohtauksiin ja henkilögalleria laajeni lopulta jopa romanttisia aineksia sisältäväksi. Monet Tarantino-toimintaa katsomaan meneet pettyivät.
Jackie Brown jatkaa kehitystä eteenpäin. Se ei ole Tarantinon alkuperäisaihe, vaan perustuu tuotteliaan rikoskirjailijan Elmore Leonardin romaaniin. Tarantinon yhdeksi suureksi vaikuttajakseen nimeämä Leonard tosiaan on sitä mitä suurimmassa määrin. Kirjailija kertoo nimittäin kirjoittavansa vain henkilöistään, heidän toimintansa ja puheidensa kautta, juoni muotoutuu siinä sivussa. Ja kirja loppuu kun juttua ei enää tule, tai yleensä kun henkilöistä on enää pari elävien kirjoissa.
Tarantinon metodi on pitkälti sama ja Leonardin kirjan käsittelyssä hän on luonut kahden kynäniekan onnistuneen symbioosin. Tarantinon käsikirjoitus ja siitä kumpuava ohjaustyö myötäilevät ja kunnioittavat Leonardia, mutta henkilöt ja tarinan käsittely on saanut tarantinomaista potkua takamuksiinsa.