Jääkiekon MM-kisoissa viritellään kaikkien aikojen yllätystä – Leijonilla sauma aiheuttaa historiallinen nöyryytys

Jääkiekon MM-kisoissa on jäljellä kolmen päivän verran alkulohkon otteluita. Ruotsi ja Kanada ovat historiallisessa kriisissä, sillä ne voivat molemmat jäädä alkulohkoon. Kumpikaan ei ole aikaisemmin jäänyt MM-kisoissa lohkovaiheeseen (pudotuspelit mukaan vuonna 1992).

Ruotsin lohkossa Iso-Britannia on jo karsiutunut jatkopeleistä ja Valko-Venäjällä on enää minimaalinen sauma edetä pudotuspeleihin. Muiden joukkueiden osalta tilanne on enemmissä määrin vielä avoin. Lohkon kärjessä ovat Slovakia ja Venäjän joukkue 12 pisteellä. Ruotsi kohtaa molemmat joukkueet alkulohkon viimeisissä otteluissa. 

Slovakiaan ja Venäjän joukkueeseen verrattuna Ruotsin on pakko voittaa molemmat ottelunsa varsinaisella peliajalla. 

Sveitsiin Ruotsilla on eroa kolme pistettä. Sveitsillä on kuitenkin ns. helpoin loppuohjelma, kun se kohtaa lohkojumbot Valko-Venäjän ja Iso-Britannian. Jos Sveitsi ottaa näistä otteluista neljä pistettä, on se satavarmasti Ruotsin edellä. Tasapisteissä Ruotsi on edellä, sillä se voitti joukkueiden keskinäisen kohtaamisen.

Tshekki on tällä hetkellä kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa ja se on kaksi pistettä Ruotsia edellä. Se kohtaa viimeisissä otteluissa Tanskan ja Slovakian. Sille riittää neljä pistettä ollakseen Ruotsin edellä, koska se voitti keskinäisen ottelun. 

Tanskalla on jäljellä enää yksi ottelu ja se voi nousta maksimissaan 11 pisteeseen. Mikäli Ruotsi on tasapisteissä Tanskan kanssa, on Tanska edellä keskinäisen pelin tuloksen vuoksi.

Ruotsi voi mennä jatkoon vähintään kymmenellä pisteellä. Se vaatii, että Sveitsi ja Tshekki häviävät molemmat ottelunsa. Ruotsin on siis pakko voittaa molemmat ottelut vähintään jatkoajalla tai hävitä toinen jatkoajalla, mutta voittaa toinen varsinaisella peliajalla.

11 pisteellä Ruotsi voi mennä jatkoon, mikäli Tanska häviää Tshekille tai voittaa ottelun jatkoajalla. Tshekin tulisi Tanskan voittaessa hävitä Slovakialle. Sveitsin tulee myös hävitä molemmat ottelunsa. 

12 pisteellä Ruotsilla on useita vaihtoehtoja, joilla se voi edetä pudotuspeleihin. Sillä se on jo Tanskaa edellä. Jos Ruotsi haluaa ohittaa Tshekin, saa Tshekki ottaa viimeisistä peleistä enintään kolme pistettä. Sveitsin kohdalla on sama tilanne. Venäjän täytyy hävitä varsinaisella peliajalla Valko-Venäjälle, jotta Ruotsi voi ohittaa sen 12 pisteellä. Slovakian pitää puolestaan hävitä Tshekille varsinaisella peliajalla, jotta Ruotsi voi ohittaa sen. 

A-lohkon jäljellä olevat ottelut:


Sunnuntai 30.5. 

16.15

Valko-Venäjä-Sveitsi

C More Sport 2/cmore.fi

20.15

Ruotsi-Slovakia

C More Sport 2/cmore.fi

Maanantai 31.5.

16.15

Tshekki-Tanska

C More Sport 2/cmore.fi

20.15

Venäjä-Ruotsi

C More Sport 1/cmore.fi

Tiistai 1.6.

12.15

Sveitsi-Iso-Britannia

C More Sport 2/cmore.fi

16.15

Slovakia-Tshekki

C More Sport 1/cmore.fi

20.15

Venäjä-Valko-Venäjä

C More Sport 2/cmore.fi

Leijonat voi syöstä Kanadan ulos

Kanadalla on Leijonien lohkossa astetta vaikeampi tilanne, sillä se ei voi edetä kymmenellä pisteellä jatkoon. Se tarvitsee vähintään 11 pistettä jatkoonpääsyyn. Norja ja Italia ovat jo karsiutuneet jatkosta. Suomea taikka Yhdysvaltoja Kanada ei voi enää ohittaa. Suomella on kasassa 13 pistettä ja Yhdysvallat voitti Kanadan keskinäisessä ottelussa. Kanada kohtaa viimeisissä otteluissaan Italian ja Suomen, jotka se on molemmat pakko voittaa.

11 pisteellä Kanada voi edetä jatkoon, mikäli Saksa häviää Yhdysvalloille sekä jatkoajalla Latvialle. Latvian tulee myös hävitä varsinaisella peliajalla Suomelle. Kanada voi ohittaa Kazakstanin, mikäli se ei ota kuin enintään yhden pisteen Norjalta.

Mikäli Kanada voittaisi molemmat pelit varsinaisella peliajalla, sillä olisi kasassa 12 pistettä. Sen täytyy ohittaa kaksi maata päästäkseen pudotuspeleihin. Kanada voi ohittaa Kazakstanin, mutta se ei saa voittaa Norjaa varsinaisella peliajalla. Saksa ei saa kerätä kolmea pistettä viimeisistä otteluista. Latvia ei saa puolestaan ottaa neljää pistettä. Tasapisteissä Kanada on Kazakstanin edellä, mutta Latvian ja Saksan takana.

Kanadan täytyy kerätä viimeisistä otteluistaan vähintään 5 pistettä, eli sen täytyy voittaa molemmat pelit.

B-lohkon jäljellä olevat ottelut: 


Sunnuntai 30.5.

16.15

Italia-Kanada

C More Sport 1/cmore.fi

20.15

Suomi-Latvia

C More Sport 1/cmore.fi/MTV3

Maanantai 31.5.

16.15

Yhdysvallat-Saksa

C More Sport 1/cmore.fi

20.15

Norja-Kazakstan

C More Sport 2/cmore.fi

Tiistai 1.6.

12.15

Kanada-Suomi

C More Sport 1/cmore.fi/MTV3

16.15

Italia-Yhdysvallat

C More Sport 2/cmore.fi

20.15

Saksa-Latvia

C More Sport 1/cmore.fi


Lue myös:

    Uusimmat