Sisäministeriö julkaisi muutama viikko sitten vihapuhetta käsittelevän raportin ”Sanat ovat tekoja”. Raportissa tehdään heti aluksi jako kahteen eri vihapuheen muotoon: rangaistavaan ja lailliseen.
Rangaistava vihapuhe on sitä, mistä tulee lain mukaan rangaistus. Useimmiten kyse on ihmisten uhkaamisesta, vainoamisesta, kunnian loukkaamisesta tai kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.
Tältä osin vihapuhe onkin täysin ymmärrettävä kokonaisuus. Jos puhuu lain vastaisia asioita, saa rangaistuksen.
Epäselvää sen sijaan on, mitä tarkoittaa ”laillinen vihapuhe”. Miten laillinen puhe voi olla ongelma? Joillekin ehkä on, joillekin muille ei. Sen päättävät ihmiset itse niin kuin kaiken muunkin laillisen toiminnan suhteen.
En ymmärrä ajatusta, joten katsotaanpa, mitä raportti sanoo.
”Vihapuhe on laajempi ilmiö kuin rangaistava vihapuhe, yhdenvertaisuuslaissa kielletty ihmisarvoa loukkaava puhe tai laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta kielletty seksuaalinen häirintä ja sukupuoleen perustuva häirintä.”
Kyllä, mitä se siis on?
”Vihapuhe on sanankäyttöä, jonka tarkoituksena on sulkea jokin ryhmä ulkopuolelle ja luoda kuva ryhmään kuuluvista ihmisistä epäilyttävinä, epäluotettavina, alempiarvoisina tai likaisina.”
Mutta tuollainen puhe on lähes aina kiihottamista kansanryhmää vastaan eli laitonta. Mitä on se laillinen puhe, josta halutaan eroon?
”Vihapuhe ei ole vastavuoroista, sen tarkoituksena ei ole pyrkiä totuuteen eikä perustella esitettyjä väitteitä.”
Mutta tämän määritelmän mukaan maailman kaikki kaunokirjallisuuskin on vihapuhetta. Samoin horoskoopit, homeopatia ja esimerkiksi Raamattu. Itse asiassa jäljelle jäisi vain ankarasti tieteen kriteereitä noudattava ilmaisu.