Itämeri kiinnostaa risteilyturisteja: "Karibian ja Välimeren lämmöt on monen osalta jo nähty"

Helsingin tulossa ennätyksellinen risteilykesä 1:53

Helsingin risteilykesästä on tulossa ennätyksellisen vilkas. Pääkaupunkiin odotetaan saapuvaksi lähes 300 risteilyalusta ja yli puoli miljoonaa kansainvälistä risteilymatkustajaa. 

Kesän aikana Helsinkiin odotetaan risteilijöitä muun muassa Aasiasta, Yhdysvalloista ja Venäjältä. Kauden avasi tänään viiden tähden alus MS Hanseatic, jonka matkustajat olivat pääosin saksalaisia.

GAC Finlandin toimitusjohtaja Svante Erikssonin mukaan laiva on lähtenyt liikkeelle Hampurista. 

– Sieltä se tuli ennen Helsinkiä Riikaan ja lähtee täältä sitten Pietariin. 

Helsinki Marketingin toimitusjohtaja Laura Aallon mukaan tänä kesänä risteilyjen odotetaan kasvavan 13 prosenttia viime kesästä. 

–  Myös risteilymatkailussa etsitään uusia kohteita. Monen matkustajan kohdalla Karibian ja välimeren lämmöt on jo nähty. Itämeri on hyvä kohde risteilymatkalle, sillä sen kiertomatkalla on saavutettavissa hvyin erityyppisiä kaupunkeja.

Aallon mukaan risteilymatkustajia kiinnostavat tyypilliset nähtävyydet, kuten Senaatintori, Temppeliaukion kirkko ja Sibelius-monumentti, mutta myös yhä enemmän paikalliset asiat.

– Turistit haluavat nähdä paikallisia liikkeitä, kahviloita ja toreja. Mitä täällä myydään ja missä paikalliset käyvät syömässä. 


 

Lue myös:

    Uusimmat