Itämerelle tuli harvinaisen suuri suolapulssi

Saksan Itämeri-tutkimuslaitos IOW kertoo, että Itämerelle on virrannut joulukuun jälkipuoliskolla kolmanneksi suurin koskaan mitattu suolapulssi.

Näin suuri suolapulssi on ilmiönä harvinainen ja erittäin tärkeä Itämeren ekosysteemille.

- Gotlannin syvänteelle pulssi ehtii aikaisintaan ensi kesänä. Siellä osa pulssista jää altaan pyörteeseen ja osa jatkaa tuulioloista riippuen kohti pohjoista, toteaa SYKEn merikeskuksen johtava tutkija Kaj Myrberg tiedotteessa.

Aiemmin viime vuonna Itämerelle tuli useita pienehköjä suolapulsseja. Niiden vaikutuksesta rikkivedyn määrä syvänteissä on vähentynyt Itämeren pääaltaan eteläosissa. Ajoittain syvänteissä havaittiin jopa pieniä happipitoisuuksia.

Useat tutkimuslaitokset seuraavat suolapulssin etenemistä.

- Seurantatietojen perusteella eteläiselle Itämerelle Arkonan altaaseen virtaa edelleen suolapitoista vettä, joten on mahdollista, että pulssin koko vielä tästäkin kasvaa, arvioi Myrberg.

Kaikkein suurin Itämeren suolapulssi on mitattu vuonna 1951. Mittaukset on aloitettu vuonna 1880.

SYKEn merentutkimusalus Aranda on muuttanut tammi-helmikuun tutkimusmatkansa reittiä seuratakseen suolapulssin kulkua. Matka ulottuu poikkeuksellisesti eteläiselle Itämerelle Bornholmin altaalle asti.



Lue myös:

    Uusimmat