Israel kertoo iskeneensä ohjusten tuotantolaitoksiin Teheranissa

AOP ohjus
Israel väittää iskeneensä ohjusten tuotantolaitoksiin Teheranissa. Kuvituskuva.STELLA Pictures
Julkaistu 20.06.2025 09:10

MTV UUTISET – STT

Israelin asevoimat kertoo iskeneensä yön aikana kymmeniin kohteisiin Iranin pääkaupungissa Teheranissa. 

Israelin asevoimien lausunnossa kerrotaan iskujen kohdistuneen muun muassa ohjusten tuotantolaitoksiin ja puolustusinnovaatioiden kehityksen päämajaan, jonka Israel väittää olevan osa Iranin ydinasehanketta.

Israelin ja Iranin välit kärjistyivät entisestään viikko sitten, kun Israel iski Iraniin. Maat ovat sittemmin tehneet iskuja toisiaan vastaan tasaiseen tahtiin. 

Iran on kiistänyt kehittävänsä ydinasetta.

Tuoreimmat aiheesta

Israelin ja Iranin konflikti