Entinen psykiatrinen sairaanhoitaja Raija*, 66, on kärsinyt koko elämänsä narsistisen isosiskonsa Sirpan*, 68, käytöksestä. Kun sisarusten äiti kuoli syyskuussa 2009, menetti Raija lapsuuden kesähuvilansa siskolleen.
Äidin kuolema reilu vuosi sitten palautti Raijan mieleen kaikki ikävät lapsuudenmuistot, jotka liittyivät isosisko Sirpaan. Sirpan dominoiva käytös alkoi jo lapsuudessa, kun hän ei huolinut Raijaa pihapiirin lasten yhteisleikkeihin.
– Sirpa suostui aloittamaan leikit vasta, kun minut oli pantu sivuun istumaan.
Sirpan käytös paheni, kun hän tuli esimurrosikään. Hän alkoi saada silmittömiä raivokohtauksia ja pahoinpidellä Raijaa.
– Se oli julmaa väkivaltaa, hiuksista vetämistä ja kovaa lyömistä, ja se jatkui pitkään. Minulla ei ollut mitään turvapaikkaa, sillä väkivalta tapahtui kodissani, Raija muistelee ja kertoo väkivallan traumatisoineen häntä pahasti.
– Vielä viisikymppisenä heräsin keskellä yötä siskooni liittyvistä painajaisista kylmässä hiessä.
Sisarusten äiti tiesi väkivallasta, mutta ei puuttunut siihen. Sirpa taas ei ole tähän päivään mennessä pyytänyt tekojaan anteeksi Raijalta.
– Meille ei ole koskaan kehittynyt normaalia sisarussuhdetta, koska siskoni käytös on kylmää ja loukkaavaa. Hänellä ei tunnu olevan mitään empatiakykyä.