"Isoäiti" lähetti viestin tuntemattomalle miehelle – kutsui tämän kiitospäivän aterialle

Eräs isoäiti lähetti vahingossa viestin kiitospäivän suunnitelmistaan väärälle ihmiselle. Seuraukset olivat kuitenkin hilpeät.

Phoenixissa asuva Jamal Hinton, 17, sai hiljattain odottamattoman viestin. Mies joutui vahingossa mukaan ryhmäkeskusteluun, jonka muut osanottajat viestivät Hintonille tuntemattomista numeroista. Kiitospäivän suunnitelmiin liittyneessä keskustelussa olivat mukana muun muassa "Amanda" ja "Justin". 

Hinton oli syystäkin hämillään ja kysyi, ketä keskusteluun osallistuneet henkilöt olivat. Eräs keskustelun osanottajista vastasi: "Sinun isoäitisi".

Hinton kertoi Buzzfeedille, että hän halusi varmistaa, että kyseessä todella oli hänen isoäitinsä, joten hän pyysi naista lähettämään kuvansa.

– Ajattelin todella, että se voisi olla isoäitini, joten pyysin kuvaa varmistuakseni asiasta, Hinton selittää.

Hilpeä reaktio oli taattu, kun hänelle lähetettiin täysin tuntemattoman naisen kuva. Kyseessä ei siis todellakaan ollut hänen oma isoäitinsä.

Hinton vastasi lähettämällä oman selfiensä.

– Et ole isoäitini. Saanko silti lautasen (pöytäänne)?

– Totta kai saat. Sitä isoäidit tekevät... ruokkivat kaikki.

Hinton kertoo Buzzfeedille, että jos kutsu on edelleen voimassa, hän liittyisi tuntemattoman perheen kiitospäivän pöytään mielellään.


Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Mies jakoi keskustelun Twitterissä, jossa sillä on hurja suosio: 380 000 tykkäystä ja 180 000 uudelleentwiittausta!

***

Lähde: Buzzfeed

Lue myös:

    Uusimmat