Pitkän linjan muusikko kertoo joka levyn kohdalla päättäneensä lopettaa laulujen kirjoittamisen.
Ismo Alanko elää levynteon lempivaihettaan. Uusi levy Maailmanlopun sushibaari on saatu ulos ja kevään keikkaputki on käynnistymässä.
– Kaikki osuudet ovat omalla tavallaan hauskoja, mutta kaikki ikään kuin huipentuu keikailussa. Keikalla saa soittaa ja laulaa, bändi hitsautuu yhteen ja musiikki herää henkiin ihmisten keskellä, muusikko pohdiskelee.
Liika keikkailu voi miehen mukaan kuitenkin koitua kohtaloksi, ja kyllästyminen saattaa uhata, mikäli keikat muuttuvat puhtaaksi rutiiniksi.
– Kun keikkailee sopivissa määriin, tuntuu jokainen keikka suurelta tapahtumalta.
Kivan keikkailun lisäksi liittyy levyn julkaisemiseen myös yksi ikävä puoli. Markkinointi ja edustustehtävät ovat kokeneelle muusikolle se raskain vaihe.
– Se vain täytyy tehdä, sillä totta kai haluan, että ihmiset tietävät uudesta levystä ja toivon, että ihmiset löytäisivät sen. Jossain vaiheessa haastattelujen tekemistä alkaa kuitenkin tuntua siltä, että takki alkaa olla tyhjä.
Onko pitkän linjan muusikko joskus haaveillut tekevänsä työkseen jotain ihan muuta?
– Enpä oikeastaan. Musiikki on kuitenkin loppujen lopuksi rajaton temmellyskenttä.