Kurre Westerlundin poika Rock luo uraa elokuva- ja musiikkialalla. Isä uskoo poikansa mahdollisuuksiin.
Rock Westerlund on nähnyt julkisuutta pienestä pitäen isänsä, pop- ja iskelmälaulaja Kurre Westerlundin, kautta.
– Se ei ole koskaan haitannut tai pelottanut vaan jotenkin rohkaissut oman uran aloittamiseen, Rock kertoi Huomenta Suomessa lauantaiaamuna.
Ensi viikolla Rock julkaisee samanaikaisesti sekä ensimmäisen elokuvansa että albuminsa YouTubessa. Molemmat kantavat nimeä The Beginning of the Purple ja kertovat samaa tarinaa artistin henkilökohtaisen elämän tapahtumista, mutta "värikynällä".
– Isoin pointti on se, että siinä on vähän niin kuin kaksi persoonallisuutta, Rock raottaa.
Lue myös: Kurre ja Jenna Westerlund saivat kritiikkiä suhteensa alkuaikoina: ”Se meni ihon alle”
Rock on Westerlundin pojan oikea etunimi, mutta artistinimi Rock Purple tuli kuvioihin myöhemmin. Se lähti lempiväristä, josta pikkuhiljaa tuli Rockille "enemmän kuin vain väri".
– Tämä leffa vähän kertoo, miksi juuri liila. Tuntuu, että se väri on kirjattu tähtiin, minulle tehty, Rock kuvailee.
Las Vegas toinen koti
Tuleva elokuva on kuvattu osittain Suomessa, osittain Las Vegasissa, Yhdysvalloissa. Paikka on Rockille tuttu, koska isä on vienyt häntä sinne pienestä pitäen. Jonain päivänä hän haaveilee muuttavansa sinne musiikkia tekemään.
– Se on oikeasti kuin koti minulle, Rock sanoo.
– Rock on käynyt siellä laskelmieni mukaan tasan 20 kertaa. Hänet on aivopesty siihen. Se on tietyllä tavalla varmasti se syy, miksi Rock hakee kansainvälistä [uraa], koska hän on istunut Celine Dionin konsertissa pienenä ja katsonut, että vau, Kurre kuvailee.
Lue myös: Kurre Westerlundin Temppareista tuttu Bella-tytär meni naimisiin
"Hän on lahjakas, hän on komea"
Kurren mielestä on huikeaa, että poika tähtää kansainvälisille markkinoille.
– Tämä on juuri sitä, mihin Rock on saanut kasvaa nuoresta pitäen, yrittäjäperheeseen. Ja mielestäni hän on nähnyt, että mikään ei tule ilmaiseksi ja raha ei kasva puussa. Mutta siihen olen aina yrittänyt kannustaa, että koskaan ei luovuteta.
– Ja mitäänhän sinä et saa, jos et yritä. Jos miettii tätä kaveria: hän on lahjakas, hän on komea, hänellä on kaikki mahdollisuudet vaikka mihin. En epäile hetkeäkään.
Matkan varrella isä on tullut jakaneeksi pojalleen myös omia mielipiteitä ja ohjeita.
– Kyllä minä välillä niitä kuuntelen, mutta välillä olen silleen, että ei ehkä tarvitse, Rock sanoo.
Kurre puuttuu keskusteluun.
– Kun lapset olivat nuorempia, niin silloin tietysti halusi vähän varjella heidän omaa identiteettiä ja suojella heitä. Mutta nyt on tietysti mielestäni upeaa, että Rock pystyy itse ottamaan omat askeleensa ja tekemään niin sanotusti oman uransa.
Ylpeä isä
Sekä isä että poika kuvailevat suhdettaan todella hyväksi ja vuosien myötä vain vahvistuneeksi.
– On upeaa katsoa, kuinka poika on mennyt ja valinnut omia asioita, päättäväisesti haluaa tehdä elokuvaa ja musiikkia. Olen kyllä tosi ylpeä hänestä, Kurre kertoo.
– Nämä on pienistä asioista kiinni. Näkisin, että kun saa vain vähän tuuria mukaan, niin kaikki on mahdollista, Kurre päättää.
