Mainos

Isis-leireillä olevia naisia ja lapsia viedään väliaikaisesti vankilaan, kertoo HS – tieto perustuu leirillä olevan naisen viesteihin

2:13

Isis-leirillä Syyriassa olevan Suomen kansalaisen mukaan naisia ja lapsia on viety väliaikaisesti vankilaan Qamishlin kaupunkiin.

Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat naisen äidilleen lähettämien viestien perusteella. Päivän tai pidemmän aikaa kestäneiden vankilakäyntien syy on jäänyt leirillä olijoille epäselväksi.

Al-Hol on terroristijärjestö Isisin viimeisestä tukikohdasta paenneiden naisten ja lasten väliaikaiseen sijoitukseen tarkoitettu leiri. Tilanne on kuitenkin kestänyt jo yli kolme kuukautta, ja poliitikot eri puolilla maailmaa pohtivat, miten toimia leirillä olevien kansalaistensa auttamisen kanssa.

Al-Holin leirillä pidetään noin 73 000:a naista ja lasta. Kova kuumuus ja ripuliepidemia ovat viime aikoina kärjistäneet oloja leirillä. Lämpötila on noussut päivisin 45 asteeseen, ja avustusjärjestöt pitävät terveydenhuollon järjestelyjä alueella riittämättöminä.

HS:n tietojen mukaan leirillä on ainakin yksitoista aikuista suomalaisnaista. Ylen mukaan suomalaisnaisilla on mukanaan ainakin 33 lasta.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja