Isännöintiliitto: Asuntorakentamisen ongelmiin on puututtava ajoissa
Asuntorakentamisen ongelmat puhututtavat, sillä esimerkiksi kosteusvauriot ovat Suomessa yleisiä. Pelkästään homevaurioiden terveyshaitta on vuosittain satoja miljoonia euroja.
Asuntorakentamisen ongelmista puhutaan paljon. Virheiltä välttyäkseen kannattaa isännöinnin olla mukana hankkeessa koko ajan.
– Isännöinnin on oltava mukana rakennushankkeen alusta asti, jotta virheet voidaan estää. Rakennusaikana hyvän isännöinnin merkitys korostuu, sillä taloyhtiön johtajana isännöinti tuntee taloyhtiöasumisen tyypillisimmät ongelmakohdat, Isännöintiliiton lakiasiantuntija, OTM Marina Furuhjelm sanoo.
Asumisen ja asuntorakentamisen ongelmat johtuvat sekä rakennusvirheistä että rakennusten väärästä hoidosta ja kunnossapidon laiminlyönnistä. Uudet rakentamismääräykset on aina tehty parhaan sillä hetkellä saatavilla olevan tiedon perusteella.
– Olisi kuitenkin hyvä, että alan ammattilaiset herättäisivät keskustelua siitä, miksi tietynikäisissä taloissa esiintyy tyyppivikoja. Opimmeko virheistä, vai toistuvatko ongelmat? Furuhjelm pohtii.
Rakennusten väärä hoito ja kunnossapidon laiminlyönti on yleistä. Ratkaisuna ongelmaan Isännöintiliitto ehdottaa taloyhtiön strategiaa, joka toimii ohjenuorana, muodostaa suuntaviivat päätöksille ja auttaa isännöintiä johtamistyössä.
– Kunnossapito ei ole oikea paikka pihistellä, vaan korjaukset on tehtävä suunnitellusti ja ajallaan. Pitkällä aikavälillä säästöt usein kostautuvat ja remontit tulevat osakkaille huomattavasti säästettyjä euroja kalliimmaksi, Furuhjelm korostaa.
– Isännöinti tuntee taloyhtiöt parhaiten. Siksi rakennuttajan on järkevää hyödyntää isännöinnin kokemus ja käydä vuoropuhelua isännöinnin kanssa jo rakennusvaiheessa. Taloyhtiön hallituksen ja osakkaiden kannattaa kuunnella isännöinnin näkemyksiä myös strategiatyössä. Näillä eväillä asuntorakentamisen ongelmia saadaan varmasti vähennettyä, Furuhjelm summaa.
Inspiraatiota? Katso Unelmakoti puoleen hintaan:
LUE MYÖS:
(MTV LIFESTYLE)
Lähde: Isännöintiliitto
Uusimmat
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – Jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
19:36
Armenialaisviranomaiset: Jo yli kolmannes Vuoristo-Karabahin asukkaista on paennut Armeniaan
-
19:24
Ruotsia riivaavaa rikollisuus on vaarassa levitä Norjaan – pahamaineinen Foxtrot hamuaa nyt öljymaan huumemarkkinoita
-
19:13
Nyt puhuu Ruotsin jättänyt kohuttu tähti – "Tärkeämpiä kuin mikään muu maailmassa"
-
19:12
Kouluväkivalta ei ole enää "happy slappingia" – raa'an väkivallan kuvaamiselle järjestetään jopa sessioita: "Osa saa niistä tyydytystä"
-
19:05
Pintapelastaja Juho Ala-Lahti oli ensimmäisenä paikalla, kun Estonia-autolautta upposi: "Keli oli mahdoton"
-
19:02
Pelikiellon lusinut kohupelaaja Tarmo Reunanen yritti yllättävää temppua – katso
-
18:46
HIFK:n pelissä hurja salama-alku: 15 sekunnissa helisi
-
18:40
Pohjois-Korean karkottama sotilas palautettu Yhdysvaltojen huostaan
-
18:35
Video näyttää sadan nuoren ryöstöretken USA:ssa – saaliiksi iPhoneja ja lenkkareita
-
18:29
Palomestari perkaa öisen hälytysajon tapahtumat Helsingissä: Kuinka hyvin suomalaiset osaavat väistää hälytysajoneuvoa?
-
18:21
"Tämä paha poika kun parkkeeraus Helsinki edustaan" – Putinin trollibotin "Jarmo Virtasen" sotalaivafantasiat menivät pahanpäiväisesti pieleen
-
Lataa lisää