IS ja IL: Lahden epäillyn jengisurman uhri oli paikallisen liiviporukan asekersantti

Lahdessa viikonloppuna tapahtuneeksi epäillyn henkirikoksen uhri oli paikallisen liivijengin asekersantti, kertovat Ilta-Sanomat ja Iltalehti.

KRP kertoi tänään tutkivansa sunnuntaina Lahdessa tapahtunutta henkirikosta, johon liittyen on otettu kiinni kymmenkunta henkilöä. Poliisi kertoi, että henkirikoksen uskotaan tapahtuneen "kahden porukan" välisessä ennalta sovitussa tapaamisessa.

Poliisi kertoi, että ainakin osalla paikalla olleista epäillään olevan kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tutkinnanjohtaja ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, kuuluivatko osalliset esimerkiksi joihinkin tiettyihin liivijengeihin.

IS ja IL kertovat omiin tietoihinsa nojaten, että epäillyn henkirikoksen uhri olisi Lahdessa toimineen liivijengiporukan nelikymppinen asekersantti, eli yksi jengin korkeampiarvoisista jäsenistä. Kyseinen liivijengi ei ole Suomessa laajasti tunnettu.

Lehtien mukaan viranomaiset ovat aiemmin kytkeneet miehen Cannonball MC:n toimintaan: Hän on ollut syytettynä oikeusjutussa, jossa haettiin rangaistuksia moottoripyöräkerhon toimintaan liittyen. Miestä ei kuitenkaan tuomittu jutussa, eikä nyt kyseessä oleva liivijengikään ole sama.

Kova rikosnimike

Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta murhana.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo perusteli kovaa rikosnimikettä MTV Uutisille aiemmin tänään: Poliisi uskoo, että nämä kaksi tapahtuma-aikaan tapaamiseen osallistunutta ”porukkaa” olisivat valmistautuneet jonkinlaiseen väkivallan uhkaan ja olleet liikkeellä aseistautuneena.

Aarnisalo ei kuitenkaan kertonut, millaisista aseista tai varusteista oli kyse, mutta tilaisuudessa oli kyse jonkinlaisesta välienselvittelystä.

Aarnisalo ei kertonut tapahtumien epäillystä kulusta muutenkaan tarkemmin. Hän ei ottanut kantaa esimerkiksi epäillyn henkirikoksen tekotapaan.

Aarnisalon mukaan jutussa on kymmenkunta epäiltyä. Ensimmäisiä heistä aiotaan esittää vangittaviksi rikoksesta epäiltynä huomenna.

Lue myös:

    Uusimmat