Belgia/Saksa/Luxemburg/Iso-Britannia/Ranska 2007. Ohjaus: Sam Garbarski. Käsikirjoitus: Martin Herron, Philippe Blasband. Tuotanto: Sébastien Delloye, Diana Elbaum. Kuvaus: Cristophe Beaucarne. Leikkaus: Ludo Troch. Musiikki: Ghinzu. Pääosissa: Marianne Faithfull, Miki Manojlovic, Kevin Bishop, Siobhán Hewlett, Dorka Gryllus, Jenny Agutter. Kesto: 103 min
Mummo ryhtyy seksibisnekseen belgialaisohjaajan liiankin humoristisessa uutuuselokuvassa.
Maggie (Marianne Faithfull) on lontoolaislähiössä asuva leskirouva, jonka pojanpoika on vakavasti sairas. Lapsenlapsen tila on niin hälyttävä, ettei kyllin hyvää hoitoa löydy kotimaasta. Pojan on päästävä ambulanssilennolla Australiaan, mutta mistä rahat duunariperheen kalliiseen matkaan? Neuvokas isoäidillä ei mene sormi suuhun, vaan hän pestautuu "käsityöläiseksi" Lontoon Sohon seksiklubille.
Ensi hämmennyksen haihduttua Maggie alkaa palvella anonyymejä asiakkaita, jotka työntävät elimensä seinässä olevan aukon kautta naisen runkattavaksi. Kypsän naisen pehmeistä käsistä tulee pian itäeurooppalaisen Miklosin (Miki Manojlovic) isännöimän klubin vetonaula. Miehet jonottavat joukolla "Irina Palm" -nimellä esiintyvän Maggien käsittelyyn. Tienestit kasvavat, mutta miten on Maggien itsensä laita? Tilanne ei käy yhtään helpommaksi, kun hänen ainoa poikansa Tom (Kevin Bishop) pääsee perille äidin yllättävästä tulonlähteestä.
Irina Palm on alusta loppuun asti sataprosenttisesti Marianne Faithfullin elokuva. Ilman häntä Sam Garbarskin teosta ei olisi olemassa, tai ei sille ainakaan kannattaisi korvaansa lotkauttaa. Sen verran ontuva, kliseinen ja yksiulotteinen se muilta osin on. Faithfullista irtoaa paitsi kypsää karismaa, myös katu-uskottavaa ajan patinaa, joka täyttää useammankin tyhjän kohdan.
Vuonna 1946 syntynyt laulaja-näyttelijä Faithfull tuli tunnetuksi 1960-luvun puolivälissä lähinnä Mick Jaggerin huumeita vetävänä tyttöystävänä. Tyylilyylin seuraavat vuosikymmenet menivät enemmän tai vähemmän samoissa merkeissä, ja vasta viime vuosina Faithfull on kyennyt täysillä palaamaan esittäville estradeille. Viimevuotinen pikkurooli Marie Antoinetten kuningatar-äitinä Sofia Coppolan elokuvassa antoi esimakua veteraanin elpyvästä urasta, jonka ikoninen huippuhetki löytyy vuoden 1968 elokuvasta Tyttö ja moottoripyörä.
Läsnäolo on Faithfullin aseistariisuvin ominaisuus. Tummana kähisevä ääni soi vangitsevasti ääniraidalla. Eleettömyys on hänen toinen vahva valttikorttinsa. Molemmat piirteet sointuvat Irina Palmin teeskentelemättömään muotokuvaan kuin nenä päähän. Faithfullin Maggie/Irinasta onkin mahdoton olla pitämättä.
Päätähden näkökulmasta on harmittavaa, ettei käsikirjoitus oikein missään vaiheessa kohoa aiheen vaatimalle tasolle. Ohjaaja Garbarski on tiimeineen lähtenyt repimään arveluttavasta aiheestaan lähes pelkästään huumoria. Maggien seksityöläisyyttä ei juuri problematisoida, eikä pornobisneksen lieveilmiöille suoda ainoatakaan vakavaa ajatusta. Kollega-Luisan (Dorka Gryllus) kautta naisen asemaa olisi voinut tarkastella enemmänkin, mutta Garbarski antaa asian olla pintahipaisua lukuun ottamatta sikseen.
Kokonaisuus on korostetun kepeä ja sangen hupaisa – jos räväkkä alkuperäisidea jaksaa huvittaa loppuun asti. Herkkämielisille todettakoon vielä, ettei Irina Palm missään vaiheessa uskaltaudu liian eksplisiittiseksi, vaan pöyristyttävimmät paljastelut pidetään… hmm… käden ulottuvilla mutta silmän tavoittamattomissa. Moisen varovaisuuden myötä myös teatteriyleisön on helppo suhtautua Kämmen-Irinaan ahdistuksen karikot kaukaa kiertävänä aikuisten satuna.
Teksti: Outi Heiskanen