Iran ylitti eilen ydinsopimuksessa asetetun rajan rikastetulle uraanille – Trump varoittaa Iranin leikkivän tulella: "He tietävät, minkä kanssa pelaavat"

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump varoitti Iranin leikkivän tulella. Varoitus tuli sen jälkeen, kun Iran kertoi ylittäneensä ydinsopimuksessa asetetun rikastetun uraanin rajan.

Maanantaina tapahtunut ylitys ei tullut yllätyksenä, sillä toukokuussa Iran ilmoitti toistaiseksi lopettavansa noudattamasta osaa vuoden 2015 ydinsopimukseen liittyvistä sitoumuksistaan. Toukokuussa oli kulunut vuosi siitä, kun Yhdysvallat irtautui ydinsopimuksesta.

– He tietävät mitä tekevät. He tietävät, minkä kanssa pelaavat. Mielestäni he leikkivät tulella, Trump sanoi toimittajille Valkoisessa talossa.

Rajan ylittämisen jälkeen Israel vaati eurooppalaisia valtioita asettamaan pakotteita Iranille. Venäjä oli harmissaan rajan ylittämisestä, mutta sanoi sen johtuvan Yhdysvaltojen painostuksesta, joka johti lopulta ydinsopimuksen kaatumiseen.

Britannia vetosi Iraniin, jotta se ei liikkuisi enää kauemmas ydinsopimuksen rajoista. YK vaati Irania pysymään niissä rajoissa, joihin se on aikoinaan sitoutunut.

Sopimuksessa Iran sopi muiden maiden kanssa muun muassa siitä, ettei se varastoisi kerralla yli 300:aa kiloa rikastettua uraania, jota voidaan käyttää ydinaseiden valmistamiseen. Uutistoimisto AFP:n diplomaattilähteen mukaan määrä ylittyi nyt kahdella kilogrammalla.

– Iran on ylittänyt 300 kilon rajan suunnitelmiensa mukaisesti, Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif kertoi iranilaiselle uutistoimisto Isnalle.

Zarif huomautti, että Iran voisi myös keskeyttää rikastamisen.

Pitkä matka ydinaseeseen

Iran on uhannut rikkoa sopimusta myös muilta osin, elleivät sopimuksen jäljellä olevat osapuolet Britannia, Kiina, Ranska, Saksa ja Venäjä auta sitä kiertämään pakotteita etenkin öljyn myynnin osalta.

EU kertoi perjantaina, että pakotteiden kiertämiseen suunniteltu Instex-mekanismi oli vihdoin toiminnassa ja ensimmäiset kaupat tekeillä. Zarifin mukaan tämä ei kuitenkaan riitä.

Iran on kertonut alkavansa viikon päästä rikastaa uraania puhtaammaksi kuin sopimuksessa sovittu 3,67 prosentin puhtaustaso. Ydinaseeseen sillä on vielä pitkä matka, sillä siihen vaadittaisiin 90-prosenttista uraania. 

Lue myös:

    Uusimmat