Iran on avoin keskusteluille ydinsopimuksesta.
Iran on valmis keskustelemaan ydinsopimuksesta, jonka tarkoituksena on estää sitä hankkimasta ydinaseita, sanoo maan ulkoministeri Abbas Araghchi.
Ulkoministerin mukaan maa ei ole kuitenkaan valmis luopumaan ydinvoimaan liittyvistä oikeuksistaan.
Yhdysvallat ja Iran ovat neuvotelleet maan ydinohjelmasta. Keskeinen kiista koskee uraanin rikastamista. Yhdysvaltojen mukaan sitä ei voida sallia Iranille, kun taas Iran katsoo, että sillä on kansainvälisten sopimusten nojalla oikeus rikastamiseen.
Lue myös: Mediatiedot: Useita kuollut ja kymmeniä haavoittunut Iranin iskuissa Israeliin
Araghchin mukaan Israelin keskeinen tavoite on hyökkäyksillään syöstä ydinneuvottelut lopullisesti raiteiltaan.
Iranin ja Israelin välinen konflikti on jatkunut viime päivinä molemminpuolisin ohjusiskuihin. Iranin on arvioitu olevan sotilaallisesti alakynnessä suhteessa Israeliin.