Yhdysvallat painostaa muita maita Iranin taloudelliseen eristämiseen.
Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent sanoo, että hän on lähettänyt edustajia painostamaan maailman maita eristämään Iranin taloudellisesti.
Wall Street Journal -lehden mukaan Yhdysvaltain valtiovarainministeriön korkea-arvoinen virkamies on kiertänyt tässä kuussa ympäri Lähi-itää ja Eurooppaa.
Bessentin mukaan pyrkimykset ovat tuottaneet tulosta.
– Turkki ja Oman ilmoittivat Mahan Airin lentojen lopettamisesta maihinsa. Arabiemiirikunnat on keskeyttänyt kaikki iranilaisten lentoyhtiöiden lennot, ja Arabiemiirikuntien sekä Turkin suurimmat pankit ovat lopettaneet liiketoimet Iranin kanssa, Bessent kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
WSJ:n artikkelin mukaan virkamies on vienyt kauppakumppaneille viestiä, että näiden on valittava kaupankäynti joko Iranin tai Yhdysvaltojen kanssa. Lehden mukaan Yhdysvallat on käynyt aiheesta keskusteluja kaikkiaan yli 50 maan kanssa.

