Mainos

iPhone 8 -myyntiintulo ei aiheuttanut pitkiä jonoja – Kiinassa yhdessä Apple-kaupassa suuret järjestelyt ja vain kaksi jonottajaa

Applen iPhone 8 ja iPhone 8 Plus -puhelimet tulivat myyntiin eilen perjantaina 22. syyskuuta ympäri maailman. Lisäksi Apple-uutuuksista myyntiin samalla tulivat myös Apple Watch Series ja Apple TV 4K.

iPhone 8 -myyntiintulo ei saanut aikaan pitkiä jonoja. Joissakin Apple-kaupoissa oltiin varauduttu huomattavasti suurempaan kysyntään: esimerkiksi Hangzhoussa, Kiinassa sijaitsevassa kaupassa kerrottiin paikalla olleen 30-40 vartijaa, jotka myös asettivat paikalle jonon muodostumista ohjaavat aidat. Lopulta iPhone 8 -ostajia ilmestyi jonoon kuitenkin vain kaksi kappaletta, kertoo kiinalaismedia paikan päältä kuvien kera.

iPhone 8 -puhelinten vähäisiin jonoihin on kaksi selkeää syytä.

Suurin huomio kiinnittyy uuteen iPhone X -huippumalliin, joka on tulossa myyntiin vasta 3. marraskuuta. Myyntiintulopäivinä liikkeellä olevista ostajista suurin osa haluaa juuri parhaan mahdollisen iPhonen. iPhone 8 -puhelimet sen sijaan todennäköisesti tulevat myymään tasaisemmin ilman yhtä merkittävää piikkiä myynnin aloituksessa.

Lisäksi vuosi vuodelta ennakkotilaaminen ja verkosta ostaminen yleistyy. Näin mitään tarvetta jonottamiselle kaupan edessä ei ole, kun puhelimen saa itselleen myyntiintulopäivänä helpommin tilaamalla sen ennakkoon verkosta.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.