Esineiden internetin eli IoT:n myötä monessa yrityksessä tehdään isoja harppauksia kohti uutta teknologiaa. Nokialaisyritys Nokeval on seurannut IoT-teknologian valloitusta Suomessa paraatipaikalta.
Kuinka pian valmiit ja höyryävän kuumat kaalikääryleet voidaan pakata lähetystä varten? Miten voidaan ennakoida herkän Appenzeller-juuston altistuminen liialliselle kosteudelle pitkän kypsytyksensä aikana? Entä kuinka voidaan automatisoida betonin kuivumisen seuraaminen ja säästää valtavasti aikaa rakennustyömaalla ramppaamiselta?
Nokialaisyritys Nokeval on toiminut erilaisten mittaamisen ratkaisujen kehittäjänä lähes 40 vuoden ajan. Edellä luetellut ongelmat ovat esimerkkejä, joihin Nokevalilla on kehitetty ratkaisuja automaatiota ja IoT-teknologiaa hyödyntäen.
IoT-teknologiaa hyödynnetään jo monissa arkisissa asioissa, joita emme enää tulisi edes ajatelleeksi. Suomalaisyritysten kysyntä IoT-ratkaisuille on parhaillaan reippaassa kasvussa.
– Monessa yrityksessä pohditaan juuri nyt, millaisia hyötyjä voitaisiin saada IoT-teknologiasta omaan liiketoimintaan. Teknologia houkuttelee mukaan yhä enemmän yrityksiä, mutta pelkästä uuden ilosta ei suuriin investointeihin kannata lähteä. Siinä täytyy nähdä aidosti liiketoiminnan kasvua kiihdyttävää hyötyä, sanoo Nokevalin kehityspäällikkö Aura Lehtonen.
Asiantuntijatiimi ratkoo mittaamisen ongelmia
Nokevalin toiminnan ytimessä ovat eri alojen tekniset asiantuntijat, jotka toteuttavat ratkaisuja monipuolisiin tiedon keräämisen ja siirtämisen haasteisiin.



