Infektiolääkäri: Oireetonkin influenssa voi tarttua
Influenssakausi alkaa Suomessa joulu-tammikuun vaihteessa. Infektiolääkäri Eeva Ruotsalainen kehottaa kaikkia riskiryhmään kuuluvia ottamaan influenssarokotteen.
Influenssakausi alkaa joulu-tammikuun vaihteessa ja se kestää noin kolme kuukautta. Riskiryhmään kuuluvat saavat kausi-influenssarokotteen ilmaiseksi.
– Riskiryhmiä ovat raskaana olevat, pienet lapset, perussairaat ja yli 65-vuotiaat, infektiolääkäri Eeva Ruotsalainen sanoi Studio55.fi-lähetyksessä.
– Pelkästään yli 65 vuoden ikä on itsenäinen riskitekijä vakavan influenssan saamiselle.
Ruotsalainen muistuttaa, että kaikilla influenssatartunnan saaneilla ei esiinny tyypillisiä influenssaoireita, kuten korkeaa kuumetta ja yskää. Vähäoireinen tai oireetonkin influenssa voi kuitenkin tarttua.
– On hyvä tiedostaa, että influenssa voi olla vähäoireinen tai se voi olla jopa oireeton. Puolet influenssatartunnan saaneista ovat oireettomia, mutta oireeton on myös tartuttava.
Ruotsalaisen mukaan on valitettavaa, että viime vuosina vain noin 40 prosenttia yli 65-vuotiaista on ottanut kausi-influenssarokotteen.
– Rokote ehkäisee parhaimmillaan joka toisen ikääntyneen influenssaan sairastumisen. Se ehkäisee myös keuhkokuumeeseen kuolleisuutta, ja sillä on merkittäviä vaikutuksia sydän- ja aivoinfarktin ehkäisemisessä.
Liittyykö kausi-influenssarokotteisiin narkolepsiariski? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
07:47
Topi Raitanen teki merkittävän muutoksen ja ottaa nyt "koneestaan" kaiken irti – kova arvio Pariisin kisasta
-
07:21
Rahapulaisen opiskelijan älynväläyksestä kasvoi kansainvälinen bisnes – näin käy käytettyjen muumimukien kauppa!
-
07:00
Tuomas Iisalon unelmakauden huipennus kolmen voiton päässä – satumainen nousu Euroopan huipulle: ”Ei tätä kukaan tällä tavalla suunnitellut”
-
06:49
Washington Post: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
06:47
Helsinki Biennaali kokoaa huipputaidetta jo toistamiseen – tätä näyttelyssä on luvassa!
-
06:42
Video: Ukraina on menettänyt ensimmäisen Leopard 2 -panssarivaunun
-
06:31
Dramaattinen nousu! Florida avasi voittotilinsä NHL-finaaleissa
-
06:30
MTV:n testi paljasti autokoulun teoriakokeen kompastuskivet: Näihin kysymyksiin tuli enemmän vääriä kuin oikeita vastauksia
-
06:30
Itäistä Suomea uhkaa liikennemotti: Siltatyö voi sotkea junaliikenteen, kaaoksen kruunaavat Saimaan kanavan sulku ja vaakalaudalla olevat lennot
-
06:15
Maria Ohisalo MTV:n erikoishaastattelussa: Politiikka painottumassa enemmän henkilöihin kuin asioihin – "Keskitytään henkilökohtaisiin asioihin, jotka eivät kuulu laajemmalle yleisölle"
-
06:02
Veitsimies uhkasi hoitavansa todistajan peräkonttiin, jos tämä ei puhu käräjillä toivotulla tavalla: "Tuut näkemään mitä vasikoille käy"
-
06:02
Kari Jalosta prässätään rajusti Tshekissä – kiekkopäättäjät kuulivat suomalaista, sitten iskettiin lisävaatimus
-
05:44
Vapaaehtoisten meripelastajien kausi alkanut vilkkaammin kuin viime vuonna
-
05:44
Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä, yleisintä "plussaaminen" – "Perämoottorin lisäksi hävinnyt koko autotalli"
-
05:42
USA:n ulkoministeri Blinken suunnittelee matkaa Kiinaan
-
05:38
Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa asiasta syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
-
05:31
Syyttäjä: Kuljetusyhtiöltä huijattiin satojatuhansia perusteettomilla laskuilla
-
05:20
EU:ssa historiallinen sopu maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta: Lue, mikä muuttuu
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seurasi sotaa
-
Lataa lisää