Helsinkiläinen nuorten naisten bändi Indica julkaisi viime vuonna debyyttinsä Ikuinen virta. Parissa kuukaudessa Ikuinen virta ylitti kultalevyrajan. Debyytin ansioilla rocklehti Rumban lukijat valitsivat Indican vuoden 2004 kotimaiseksi tulokkaaksi. Nyt mystisromanttinen kvintetti on julkaissut kakkosalbuminsa Tuuliset tienoot.
- Ensimmäinen levy oli vielä opettelua studion kanssa ja muutenkin. Uuteen levyyn on pakko olla tyytyväinen. Tämä on enemmän Indicaa, laulaja-kitaristi-viulisti-biisintekijä Jonsu luonnehtii.
Indica-basisti Heini on solistin kanssa samaa mieltä.
- Tässä on paljon enemmän omaa juttua kuin Ikuisessa virrassa. Nyt tiesi paljon paremmin, mitä pitää tehdä ja miten, Heini vahvistaa.
Koulut on nyt siis käyty, oppirahat maksettu ja Indican musiikillinen kypsyyskoe suoritettu?
- Eikä ole. Olemme vasta päässeet ekalta luokalta toiselle, kaksikko kuittaa.
Nuorten naisten progebändi
Jonsun ja Heinin lisäksi Indicaan kuuluvat kosketinsoittaja Sirkku, kitaristi Jenny ja rumpali Laura. Bändin jäsenistä nuorin on tällä hetkellä 19-vuotias, vanhin 21. Ikähaitarin huomioiden tuntuu oudolta, että joku voisi vakavalla naamalla väittää Indican soittavan progressiivista rockia eli ei aina niin rakastettua progea.
- No mutta eihän se ole huono juttu! innostuu Jonsu, joka jo kuusivuotiaana sävelsi "kahden tahdin sinfonioita" ja liittyi myöhemmin Minijousiin.
Progen suuntaan vivahtaa sekin, että biisinikkari Jonsua ovat klassisen musiikin lisäksi innoittaneet muun muassa sadut, kauhuelokuvat ja elokuvamusiikki.
- Varsinkin Pieni merenneito ja Pikku prinssi ovat minulle läheisiä satuja, Jonsu sanoo.
Jonsun samaistuminen satuihin ehti viime kesänä saada jo huvittaviakin piirteitä.
