Iltavirkku – näin sinustakin voi tulla aamuihminen!
Sisäinen kellosi määrittelee sen, oletko ilta- vai aamuihminen. Rytmiä voi kuitenkin pyrkiä muuttamaan elämäntapojen avulla. Kokosimme yhteen kymmenen vinkkiä.
Ihmetteletkö koskaan, miksi pysyt hereillä pitkälle yli puolenyön kun ystäväsi saa unen päästä kiinni jo kymmeneltä? Tämä johtuu sisäisestä kellostasi, ja näillä kymmenellä vinkillä pystyt huijaamaan sitä.
1. Vähennä tunti päivästäsi
Jos haluat herätä aikaisemmin, yritä vähentää velvollisuuksia iltaisin. Ihmiset tapaavat yliarvioida omat voimavaransa ja sen,kuinka kauan heillä menee aikaa asioiden hoitamiseen.
Voit yksinkertaisesti kuvitella, että kello on iltaisin tunnin enemmän kuin se todellisuudessa onkaan, ja saat aikaa rauhoittumiselle.
2. Nauti aamupalasi rauhassa
Pelkkä kahvi ja purukuminpalanen eivät täytä kunnon aamiaisen kriteerejä, sillä aineenvaihdunta ja verensokeri ovat alhaisimmillaan yöunien jälkeen.
Siksi tarvitsemmekin kunnollisen aamiaisen täyttämään meidät jälleen energialla. Parhaasta aamiaisesta löytyy proteiinia, hedelmiä ja täysjyvää.
3. Palkitse itsesi
Vältä torkun painamista ja nouse kun herätyskello pirisee ensimmäisen kerran. Näiden "ylimääräisten" minuuttien aikana voit palkita itsesi hyvästä suorituksesta vaikkapa lukemalla palstan lempiblogistasi, tekemällä pienen aamujumpan tai juomalla yhden ylimääräisen kupin kahvia.
4. Motivoi itseäsi
Vaikka et haluaisi nousta ylös, sinun on tehtävä se kuitenkin. Lopeta siis negatiivinen ajattelu ja motivoi itseäsi nousemaan ajattelemalla mitä kaikkea saat tehdä päivän aikana, ei mitä joudut tekemään.
5. Tee aamulenkki auringon noustessa
Olemme valppaimmillamme varhain aamulla - jos vain olemme hereillä. Aamukoitteessa juostu lenkki tai muu harjoitus nostaa aamun energiatasoja ja adrenaliinia moneksi tunniksi eteenpäin.
Tutkimusten mukaan ennen aamiaista tehty harjoittelu polttaa rasvaa ja kaloreita tehokkaammin kuin aamiaisen jälkeen.
(MTV3)
Uusimmat
-
01:02
Miten eriarvoisia ihmiset ovat Suomessa? Tuore tutkimus valottaa tuloeroja
-
00:29
Kylian Mbappe pelasti Pariisin tuskasta – jättilohkon panokset kasautuivat hurjalla tavalla, Barcelona marssi jatkopeleihin
-
00:04
Ihminen jäi puristuksiin traktorin perässä olevaan hiekoittimeen Nummelassa
-
23:51
Tulipalo Espoossa – yksi ihminen sai vakavia vammoja
-
23:38
Oikeuskansleri A-studiossa: Itäraja kokonaan kiinni, koska kansalliseen turvallisuuteen kohdistuu vakava uhka
-
23:25
Kenian tulvauhrien määrä tuplaantunut – lähes 90 000 joutunut jättämään kotinsa
-
23:13
Ukraina: Venäjä yritti myrkyttää Ukrainan sotilastiedustelun päällikön vaimon – MTV seuraa sotaa
-
23:11
Newcastlen ruotsalaistähti järkytti Kylian Mbappea ja Pariisia – tähtien lohko kiristyy entisestään
-
22:58
Lisää panttivankeja vapautettu Gazassa, 30 palestiinalaisvankia vapaaksi Israelin vankiloista – MTV seuraa sotaa
-
22:58
33-vuotias kehonrakentaja on kuollut – huhuja seurasi jyrkkä julistus
-
22:51
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
22:42
Eemeli Suomi 3+1, HPK:n avainpuolustaja hurjana – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
22:38
Ei herkille: Mies koikkelehti pihalla – UFC-tähti hyökkäsi paikalle pistooli kädessä
-
22:36
Ei yhtäkään turvapaikanhakijaa Raja-Joosepin rajanylityspaikalle tiistaina
-
22:35
Sisäministeri Rantanen: Näin Venäjä pyrkii nyt vaikuttamaan – "Jopa kuvia kuolleista ihmisistä itärajalla"
-
22:31
Rangaistuspotku molemmissa päissä – ensimmäiset minuutit täyttä hulinaa San Sirolla
-
22:24
Kasvihuone Kuuhun ja Marsiin: Sci-fi-elokuvassa nähty utopia voi pian todellisuutta
-
22:14
Corey Perry passitettiin ulos – NHL-tähdestä vakava viesti julki
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
Lataa lisää