Turvavyö jätetään kiinnittämättä takapenkillä ja taajamissa.
Liikenneturvan vuonna 2015 toteuttamien seurantojen mukaan turvavyötä käytettiin laiskemmin taajamissa kuin niiden ulkopuolella. Etupenkillä matkustavista 93 prosenttia käytti turvavyötä taajama-alueella, kun taajaman ulkopuolella vain neljällä prosentilla oli turvavyö jäänyt kiinnittämättä.
– Turvavyön suojavaikutus on taajamanopeuksillakin niin merkittävä, ettei turvavyön käyttöä tulisi ajatella hyödyllisenä ainoastaan silloin kun ajetaan kovemmilla nopeuksilla, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Marko Nieminen painottaa.
– Se, että auto on varusteltu erilaisin turvatyynyin, ei myöskään ole syy jättää turvavyötä auki. Jotta turvatyynyt toimisivat kuten ne on suunniteltu, turvavyön tulee olla oikeaoppisesti kiinni. Ilman turvavyötä turvatyyny voi olla jopa tappava, Nieminen muistuttaa.
Turvavyötä kiinnitettäessä on huolehdittava siitä, että se on kunnolla kiristetty. Esimerkiksi toppatakki on hyvä riisua, jotta vyö tulee riittävän kireälle.
– Turvavyö tulee myös kiinnittää niin kuin se on tarkoitettu. Eli olkanauhaa ei saa laittaa kainalon alta tai selän takaa, Nieminen huomauttaa.
Turvavyötä käytettävä myös takapenkillä
Liikenneturva seuraa myös takapenkin turvavyön käyttöä taajama-alueella. Takapenkillä matkustavilla vyön käyttöaste oli etupenkkiin verrattuna selvästi vähäisempi; vain 88 prosenttia matkusti takapenkillä vyö kiinni.