Ilkka Herola alleviivasi Salpausselän kovan annin – "Siitä ei pääse mihinkään"

Ilkka Herola yhdistetyn kilpailun paras suomalainen 2:14
Videolla Ilkka Herolan haastattelu yhdistetyn kilpailun jälkeen.

Lauantaina voitto pariprintissä Eero Hirvosen kanssa, ja sunnuntaina nousu henkilökohtaisessa kisassa mäkiosuuden jälkeiseltä 18. sijalta kuudenneksi. Ilkka Herolan viikonloppu Salpausselän maailmancup-kisoissa sujui mallikkaan hienosti.

– Tämä oli tuloksellisesti tosi hyvä viikonloppu, siitä ei pääse mihinkään. Jos yksi hyppy vähän epäonnistuu, se ei koko viikonloppua kuitenkaan pilaa. Kolme onnistunutta suoritusta kuitenkin – kaksi hiihto-osuutta ja yksi mäkiosuus – niin hyvillä mielin voi lähteä jatkamaan, Herola alleviivasi.

Heikoin mäkiosuus osui Herolalla sunnuntain kisaan. Hän oli 110,5-metrisen hyppynsä jäljiltä 2.26 minuuttia kilpailua johtaneen Mario Seidlin perässä 18:ntena, kun ladulle suunnattiin.

Herola teki kuitenkin viime ajoille tyypilliseen tapaan komean nousun ja harppasi lopulta kuudenneksi. Eroa kisan voittaneeseen Norjan Jörgen Graabakiin oli lopulta 37,1 sekuntia.

– Meni valoisasti, vaikka meinasikin pimentyä puolivälissä. Kokonaisuutena ihan hyvä hiihto. Ehkä vähän ravakasti avattiin Eeron (Hirvonen) kanssa ja lähdettiin aika kovaa tahtia ottamaan edellä hiihtäneitä kiinni. Oli vähän taistelua puolimatkassa, mutta ihan hyvin se tuli loppuun asti kuitenkin, Herola kuvaili.

Hirvonen ylsi kahdeksanneksi, ja suomalaisten komean kisan täydensi yhdeksänneksi sijoittunut Leevi Mutru. Herola ja Hirvonen olivat sivakoineet kilpailun loppupuolelle saakka yhtä matkaa, kunnes Hirvonen putosi kyydistä.

– Minä vedin ensimmäiset puoli kierrosta. Sitten Eero ohitti ja meinasin tippua siitä, kun hän lähti sen verran innokkaasti irtoamaan. Sen jälkeen taisi olla Eerollakin vaikeampaa. Molemmilla olisi ehkä voinut olla malttia vähän enemmän alussa – ei olisi tarvinnut lähteä höntyilemään, Herola luonnehti.

– Mutta ei mitään. Riskillä piti lähtiä, koska tiesi, ettei tänään ollut mitään hävittävää kuitenkaan.

Herola tiedosti niin ikään sen, että kova nousu oli jälleen tehtävissä.

– Kyllähän sen tietää, että kun hiihto kulkee, on aika paljon mahdollista tehdä. Jätkät hiihtivät keulassa pääosin yksin ja varmaan jonkin verran pelailivat sijoitushommaa. Kyllä sen tiesi, että aika korkealle on mahdollista nouta. Aika maksimaalinen tuo nousu silti oli; tuosta jokainen sija ylöspäin olisi ollut pieni ihme.

"Mäkeen tarvitaan vielä varmuus"

Viime kilpailut ovat ylipäätään kertoneet Herolan hiihtovireestä vahvasointuista viestiä.

– Se on selvää, että siihen voi luottaa tässä kohtaa. Mäkeen tarvitaan kuitenkin vielä varmuus. Siellä on jo osa suorituksista riittävän hyviä. Tällaisia heikompia aina väliin sattuu. Toivotaan, että Seefeldiin saadaan parhaimmistoa kaivettua esille, Herola viittasi reilun viikon päästä käynnistyviin MM-kisoihin.

Mäen kisasuoritukseen pääsee Herolan mukaan vielä ajoittain livahtamaan erinäisiä virheitä.

– Hyviä hyppyjä pitäisi olla vielä enemmän treeneistä, että se olisi varmaa. Mutta on niitä hyviä hyppyjä kisoihinkin saatu, että kyllä tämä ihan hyvä tilanne kuitenkin on, MM-kisoihin mitalitavoitteen kanssa suuntaava Herola niputteli.

Lue myös:

    Uusimmat