IL: Pokémon Go -pelistä iso yllätyslasku suomalaisäidille

9-vuotiaan pojan pokémonien jahtaamiset toivat äidille kahden päivän aikana 670 euron luottokorttilaskun, uutisoi Iltalehti.

Tuija sai puhelun luottokorttiyhtiöltä. Puhelimessa kysyttiin, onko hän tehnyt ostoja Niang-firmaan ja kerrottiin 99 euron ostoksesta.

Lempääläisäiti ei ollut tehnyt näitä ostoja, ja luottokortti suljettiin.

Tilaajaksi paljastui Tuijan 9-vuotias poika, joka ostanut lisäosia Pokémon Go -peliin Google Play -sovelluskaupasta. Selvisi myös, että ostoja oli yhteensä yhdeksän.

Tuija kertoo Iltalehdelle, että Google Play -kaupasta tuli vastaus, ettei asia kuulu korvauksen piiriin. Hän kuitenkin aikoo ottaa yhteyttä kuluttaja-asiamieheen siitä, miten tällaisessa tilanteessa voisi toimia.

Äiti haluaa muistuttaa, että varomattomalle vanhemmalle peli voi tuoda ikävän ja kalliin yllätyksen.

Lähde: Iltalehti

Lue myös:

    Uusimmat