IL: Myllylän löytymistä edelsi outo episodi

Mika Myllylän kotitalo.
Mika Myllylän kotitalo.
Julkaistu 06.07.2011 09:17(Päivitetty 06.07.2011 10:10)

Tiistaina kuolleen entisen hiihtäjän Mika Myllylän löytymisen yhteydessä koettiin erikoinen episodi, kertoo Iltalehti keskiviikkona.

Myllylän naapureiden mukaan mies oli palannut maanantai-iltana asunnolleen kolmen miehen kanssa, jotka olivat poistuneet ja jättäneet hiihtäjän yksin kotiinsa.

Aamulla yksi seurueen jäsenistä oli kuitenkin palannut asunnolle etsimään Myllylää, mutta ei ollut naapurin kehotuksesta huolimatta uskaltautunut sisälle avoimesta terassin ovesta.

Iltalehden saamien tietojen mukaan naapuri oli tämän jälkeen astunut sisälle asuntoon ja löytänyt Myllylän elottomana sohvaltaan. Myllylän löytymisen jälkeen edellisiltainen vieras oli poistunut paikalta juosten.

Poliisi ei ota kantaa tapahtumiin. Tiedotteen mukaan tapauksessa ei ole syytä epäillä rikosta. Myllylän kuolinsyytutkimuksen valmistumisessa voi kestää kuukausia.

Tästä Iltalehden verkkosivuille

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit