Iittala – pohjoismaisen muotoilun vahva vaikuttaja

Sisusta suomalaisittainOsa 4. Iittala

Iittalan ideologian mukaisesti muotoilun lähtökohtana ei ole koskaan pinta tai tyyli, vaan aina aivan tavallinen ihminen. Jokaisen tulisi voida nauttia arjen keskellä hieman ylellisyydestä – esimerkiksi syömällä arkiruoka kauniisti muotoilluista astioista. Pitkän historiansa aikana Iittala on saavuttanut lähtemättömän paikkansa suomalaisten sydämissä.


Iittalalla on takanaan kunnioitettava yli 125 vuoden historia ja yhä uusia vuosia edessäpäin. Iittalan muotoiluhistorian juuret alkavat jo vuodesta 1881, jolloin pieneen Iittalan kylään Hämeen Kalvolan pitäjään perustettiin ensimmäinen Iittalan lasitehdas. Samaisessa pitäjässä toimii yhä tänäkin päivänä Iittalan tehtaanmyymälä ja lasitehdas, jossa puhalletaan muun muassa maailmankuulua Alvar Aallon Aalto-maljakkoa.

Ihmisläheistä muotoilua kautta aikojen

Alun alkaen Iittalan lasitehdas valmisti lähinnä apteekkilasia, pulloja sekä öljylamppulaseja, mutta myös jonkun verran talouslasiakin. Niin sanotun hienostoajan eli 1920- ja 30-lukujen jälkeen Iittala alkoi panostaa entistä enemmän muotoiluun. Iittalasta tulikin lasitaiteen ja -teollisuuden merkittävä edelläkävijä. Iittalan merkittäviä ensiaskeleita olivat suurta kansainvälistäkin suosiota osakseen saaneet Aino Aallon lasisarja sekä Alvar Aallon vuonna 1936 suunnittelema Aalto-maljakko.

Iittalan lukuisat muotoilijat ovat alusta alkaen pyrkineet saavuttamaan ajattomia sekä kauniisti muotoiltuja tuotteita. Tuotteissa on panostettu vahvasti muotokieleen, toimivuuteen sekä korkeaan laatuun. Parhaimmillaan Iittalan tuotteiden muotoilussa yhdistyvät toimivuus, muodon sekä laadun harmonia, jotka yhdessä edustavat yrityksen ydinajatusta kestävästä muotoilusta kertakäyttökulttuuria vastaan.

Iittalan tuotteiden muotoilun lähtökohtana on aina ihmisläheinen muotoilu. Toisin sanoen muotoilun tulee lähteä inhimillisten tarpeiden lähtökohtien kartoittamisesta. Iittala on saavuttanut kauniilla ja tarkasti harkitulla muotoilullaan laajan asiakaskunnan. Iittalan tuotteita ostavat niin nuoret kuin vanhemmatkin, sukupolvesta toiseen.

Kauneuden perimmäinen merkitys

Iittalan historiaan mahtuu suuri joukko merkittäviä muotoilijoita, joista voisi muun muassa mainita seuraavat: Aino & Alvar Aalto, Kaj Franck, Göran Hongell, Stefan Lindfors, Heikki Orvola, Timo Sarpaneva sekä Tapio Wirkkala. Jokainen heistä on luonut toinen toistaan kauniimpia astiasarjoja, maljakoita sekä lasiesineitä. Heidän kaikkien yhteinen lähtökohta on ollut luoda jotain kaunista ja kestävää.

Kaj Frankin sanoin: kauniin perimmäinen merkitys on olla välttämätön, toimiva, perusteltu ja oikea. Hänen mielestään muotoilussa on kyse jostain paljon suuremmista asioista kuin yksin kauneudesta. Hänen mukaansa muotoilussa on kyse elämästä, joka koostuu arkipäiväisistä asioista ja tapahtumista. Tämän vuoksi yksi muotoilun tärkeimmistä tehtävistä on varmistaa, että arkipäivän esineet toimivat kaikkialla nyt ja huomenna.

Modernin skandinaavisen muotoilun edelläkävijä

Iittalan perimmäinen tarkoitus on olla johtava kodintuotteisiin ja sisustukseen erikoistunut skandinaavisen muotoilun yritys. Iittala on kansainvälisesti tunnettu designbrändi, joka tarjoaa kaikenikäisille kuluttajille ensiluokkaisia skandinaavisen designin ikoneita.

Iittalan tuotevalikoimassa on korkealuokkaisia, monikäyttöisiä kodintuotteita sekä yksilöllisiä sisustusesineitä. Iittalan kaikki tuotteet soveltuvat yhdistettäväksi keskenään, tai ovat aivan yhtä kauniita yksittäinkin. Asiakas voi itse yhdistellä eri tuotteita haluamallaan tavalla, ja lopputulos on aina yhtä yhtenäinen.

Iittalan tuotevalikoimasta löytyy jokaiseen makuun sopivia tuotteita. Laajasta valikoimasta löytyy hyvin minimalistisia astiasarjoja sekä voimakkaammista yksityiskohdista ja värimaailmasta pitävälle erikoisempia tuotteita. Kaikissa tuotteissa kiteytyy Iittalan perusfilosofia – jokainen esine edustaa kestävää muotoilua kertakäyttökulttuuria vastaan.

Iittala aikajanalla

1881P.M. Abrahamsson perustaa Iittalaan lasitehtaan.

1891 Aterintuotanto käynnistyy Sorsakoskella.

1909 Höganäs Keramik perustetaan. Tunnetaan nimellä Andersson & Johansson.

1920 Høyang-Polaris perustetaan.

1932 Aino Aalto suunnittelee Bölgeblick-lasisarjan.

1971 BodaNova perustetaan.

1956 Professori Timo Sarpaneva suunnittelee Iittalan tuotemerkin.

1989 Hackman ostaa Norjasta Høyang-Polaris -tehtaan.

1990 Hackman ostaa Arabian, Rörstrand-Gustavsbergin ja Iittala-Nuutajärven, syntyy Hackman Tabletop.

1994 Hackman Housewares ja Hackman Tabletop yhdistyvät, syntyy Hackman Designor.

2002 Kansainvälisen Iittala-brändin ja -valikoiman lanseeraus. Designor ostaa BodaNova-Höganäs Keramik AB:n Ruotsista.

2003 Iittala OY Ab yrityksen nimeksi.

2004 Italialainen keittiölaitevalmistaja Ali Group (Alifin Oy) ostaa Iittalan omistavan Hackman Oyj Abp:n ja luopuu Iittalan omistuksesta. Hackmanin osake ja sen myötä myös Iittala poistuvat Helsingin Pörssin päälistalta.

2004 Iittala siirtyy toimivan johdon ja ABN AMRO Capitalin omistukseen.

2006 Nimeksi tulee Iittala Group Oyj. Iittala Group viettää 125-vuotisjuhlavuottaan.

2007 Iittala Group osaksi Fiskars-konsernia.

Teksti: Johanna Tamminen / Mediafocus
Kuvat: Iittala

Lue myös:

    Uusimmat