USA 2003. Ohjaus: Rob Schmidt. Käsikirjoitus: Alan B. McElroy. Tuotanto: Don Carmody, Erik Feig, Aaron Ryder, Patrick Wachsberger. Kuvaus: John S. Bartley. Leikkaus: Michael Ross. Musiikki: Elia Cmiral. Pääosissa: Desmond Harrington, Eliza Dushku, Emmanuelle Chriqui, Jeremy Sisto, Lindy Booth, Julian Richings, Kevin Zegers, Garry Robbins, Ted Clark. Kesto: 84 min.
"Country roads, take me home... West Virginia, mountain mama..." jne. jne. lauloi folk-stara John Denver jo joitakin vuosikymmeniä sitten. Hittikappaleen romanttis-haaveellinen kuva Länsi-Virginian pittoreskeista vuoristomaisemista saa oudon sävyn, kun sitä vertaa Rob Schmidtin kauhu-uutuuteen nimeltä Ihmisjahti (The Wrong Turn). Ihmisjahdissa ajellaan pitkin kyseisen osavaltion metsittyneitä teitä, mutta miljöön ihailuun ei liiemmin jää aikaa. Hengissäpysyminen kun on jo itsessään aikaavievää puuhaa.
Ihmisjahdin pääosassa on nuori mies Chris (Desmond Harrington), joka on matkalla tärkeään työhaastatteluun Pohjois-Carolinaan. Juututtuaan ruuhkaan nuorukainen yrittää soittaa määränpäähänsä mutta turhaan: takahikiällä ei toimi edes lähihuoltamon puhelin, saati sitten oma kännykkä. Ei auta muu kuin oikaista, tuumaa Chris ja suuntaa koslansa sivutielle.
Kohta tämän jälkeen Chrisin auto törmää keskelle tietä pysähtyneeseen, piikkilankaan pysähtyneeseen autoon. Sen viehkot matkustajat - kaksi nuorta paria, Scott (Jeremy Sisto) & Carly (Emmanuelle Chriqui) ja Evan (Kevin Zegers) & Francine (Lindy Booth), sekä sopivasti sinkku neito Jessie (Eliza Dushku) - eivät onneksi kuitenkaan loukkaannu tapaturmassa. Yhdessä he päättävät etsiä apua auto-ongelmaansa. Neljä nuorta lähtee avun hakumatkalle, kaksi jää vartioimaan ajoneuvoja. Tien päällä ollaan taas pian, uskovat kaikki. Valitettavasti he eivät osaa aavistaa, millaista väkeä Virginian vuorilla asustaa.
Kauniita ihmisiä vaikeakulkuisessa maastossa. Auto-ongelmia ja rämettyneitä talonraunioita. Epäilyttävää hiljaisuutta ja kahahtelevia oksia. Ihmistenkappaleita peräkammarin poikien lasipurkeissa. No huh huh, tällaista sisäsiittoista kauhuskenaariota ei ole nähty sitten . varjoista hyökkäävät murhanhimoiset, hampaattomat mutantit eivät tosin teurastamiseltaan ehdi soitella banjoa. Alkutekstien aikana on jo saatu vihiä siitä, mistä nämä velikullat tykkäävät: alueella on kadonnut yksi jos toinenkin ihminen, todennäköisesti ns. 'parempiin suihin'. Tai ehkä sittenkin pahempiin. Yksi seikka kuitenkin askarruttaa: jos metsäläiset ovat sisäsiittoisia, niin missä heidän naisensa ovat? Äijät tuskin kuitenkaan lisääntyvät keskenään.