Artemis-lennon nelihenkinen miehistö kiersi Kuun tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on julkaissut valokuvia, jotka Artemis-ohjelman astronautit ottivat Kuun ohilennolla tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Noin kahdelta yöllä aluksen miehistö kävi kauempana kuin kukaan aiemmin, 406 800 kilometrin päässä Maasta, mikä on noin 6 600 kilometriä enemmän kuin Apollo 13 -miehistön ennätys 56 vuotta sitten.
Lennon nelihenkiseen miehistöön kuuluu kolme Nasan astronauttia sekä yksi Kanadan avaruusjärjestön astronautti. Kyseessä on Nasan Artemis-ohjelman ensimmäinen miehitetty kuulento.
Useiden miljardien dollarien ohjelman tavoitteena on palauttaa astronautit Kuun pinnalle vuoteen 2028 mennessä.
Artemis 2 -lento lähti Maasta torstain vastaisena yönä Suomen aikaa. Lennon kestoksi on arvioitu noin kymmenen päivää.
Katso upeat kuvat videolta jutun alusta!
Alta voit katsoa uutistoimisto Reutersin koosteen Kuun ympärilennosta.
4:03
