Petivaatteet, kengät ja pyyhkeet raikastuvat helposti pienen, tuoksuvan kangaspussukan avulla. Tuoksuksi kannattaa valita mieto ja raikas tuoksu, sillä liian voimakkaat ja mausteiset hajut helposti ärsyttävät.
Kevyesti tuoksuvat tekstiilit ovat arjen pientä ylellisyyttä, johon kannattaa panostaa, sillä pitkän päivän jälkeen on ihana kellahtaa raikkaisiin petivaatteisiin!
Pienen tuoksupussin avulla pidät niin kengät kuin tekstiilitkin säilytyksen ajan helposti raikkaina. Pieniä pusseja voit tehdä myös itse ompelemalla, tuoksut voit joko valmistaa itse tai hankkia valmiina.
Tuoksupussi vaatekaappiin ja liinavaatteille
Tarvitset:
- Ompelukoneen
- Sopivan väristä lankaa
- Kaunista puuvillakangasta, hyödynnä vaikkapa kangasjämät, parhaat päivänsä nähneet lakanat tai keittiöpyyhkeet.
- Silkkinauhaa tai narua
- Pumpulia
- Sopivaa tuoksua: Esimerkiksi muutama tippa huonetuoksua, eteeristä öljyä tai vaikkapa muutama lusikallinen raikkaita, kuivattuja yrttejä ja tuoksukasveja (esimerkiksi laventeli tai eukalyptus)
Toimi näin:
- Leikkaa kankaasta noin 10x13 senttimetrin palanen.
- Ompele kangaspalasta pussukka: Ompele ensin kumpikin kangaskappale siistiksi ja aseta sen jälkeen kappaleet vastakkain. Ompele ne kiinni toisiinsa, mutta älä unohda suuaukkoa
- Täytä pussukka muhkeammaksi pumpulilla ja tiputa pumpulille muutama tippa huonetuoksua (jos se on voimakasta) tai lusikoi mukaan muutama lusikallinen rouhittua tuoksukasvia. Aloita mieluummin liian pienellä kuin liian suurella määrällä, sillä liian voimakas tuoksu käy nenään ikävästi.
- Sido pussukka kiinni ja laita se haluamaasi paikkaan.
Tuoksupussi kenkiin
- Tee pussukka kuten yllä, materiaaliksi kannattaa kuitenkin valita tiiviisti kudottu kangas.
- Laita pussiin vähemmän pumpulia ja korvaa pumpuli ruokasoodalla.
- Aseta tuoksupussi kenkiin käyttökertojen välillä.
Hannele Lampela/ MTV3
Uusimmat
-
14:47
Miestä epäillään törkeästä vahingonteosta – tuhosi asunnon remonttikuntoon
-
14:45
Majuri varasti tuhansien eurojen arvosta tietokoneita Puolustusvoimilta
-
14:42
SaiPa hankki vahvistusta hyökkäykseensä
-
14:37
Yllätys: Hjallis Harkimon poika Ilveksen kokoonpanoon
-
14:34
Ensitreffit-Anna vierailee ensimmäistä kertaa Hain luona – asuu perheensä kanssa
-
14:25
Poliisi: Jos sait tämän sähköpostin, vastaa – voit olla yksi sadoista rikoksen uhreista
-
14:25
Otto Virtanen nappasi kovan voiton
-
14:21
Suomi vetäytyy Irakin Isisin-vastaisesta operaatiosta
-
14:08
Trump: "Sisäiset viholliset on helppo hoitaa armeijalla"
-
14:04
PSG tulistui raiskauksesta epäillyn Kylian Mbappen vihjailuista: "Häpeällistä"
-
13:51
Jyväskylän lenkkipolkuraiskaus: 23-vuotias raiskasi törkeästi ja yritti murhata, sanoo syyttäjä
-
13:49
Maailman ykköspelaaja livahti kuin koira veräjästä – nyt puhuu dopingepäilyn sijaiskärsijä: "Asia ei ole niin"
-
13:44
Uutta toivoa aivokasvainpotilaille suomalaisesta keksinnöstä
-
13:34
Presidentti Stubbin valtiovierailu Norjaan alkoi kuninkaallisin menoin
-
13:06
Liikerakennuksen palo sammutettu Nivalassa – pienkonemyymälä tuhoutui täysin
-
13:03
Yksi kurssi mullisti Laura Knuutin uran – näin syntyvät poikkeukselliset kehykset
-
12:51
Suzanne Innes-Stubb edustaa tummanpuhuvassa asussa Norjassa – yksityiskohta kiinnitti huomion
-
12:39
Ruotsalaismediat: Kylian Mbappea epäillään raiskauksesta Tukholmassa
-
12:37
Italian legenda todisti historiallista hetkeä poikansa debyytissä
-
12:20
Yksinkertaisella ja edullisella keinolla lyhennät lapsen flunssaa
-
Lataa lisää