IFK Mariehamnin Lyyski: "Uskon Petteri Forsellin pelaavan täällä ensi kaudella"

IFK Mariehamnin pitkäaikaisen päävalmentajan Pekka Lyyskin mukaan Petteri Forsell nähdään todennäköisesti "Grönvittin" paidassa myös ensi kauden Veikkausliigassa.

IFK Mariehamn käytti keskikenttäpelaajansa Petteri Forsellin, 24, sopimuksen sisältäneen option ensi kaudesta viime vuoden lopulla. Ahvenanmaalaisseuran organisaatiosta on aiemmin kerrottu, ettei seura kuitenkaan aio olla ykköstähtensä tiellä, jos Forsell saa tarjouksen ulkomailta.

Petteri Forsell kävi marraskuussa antamassa näyttöjä Saksan 3. bundesliigaseuralle Arminia Bielefeldille. Pelaaja on aiemmin kertonut virityksistään muihin ulkomaalaisseuroihin, mutta mitään konkreettista tarjousta hän ei ole omien sanojensa mukaan saanut.

Tällä hetkellä IFK:n päävalmentaja Pekka Lyyski uskoo vahvasti näkevänsä Veikkausliigan tehopörssin viime kaudella voittaneen Forsellin joukkueessaan myös ensi kaudella.

- Juuri tällä hetkellä, omasta käsityksestäni uskon, että Petteri Forsell tulee pelaamaan IFK:ssa toistaiseksi, Lyyski sanoo.

IFK Mariehamnia vuodesta 2002 lähtien valmentanut Lyyski ei kuitenkaan poissulje Forsellin mahdollista siirtoa. Jalkapallossa kaikki on mahdollista.

- Eihän näistä asioista koskaan tiedä, mutta emme enää hae Petterille aktiivisesti korvaajaa. Silloin kun asia oli kuumimmillaan ja jotain oli tapahtumassa, silloin meillä oli valmiita nimiä siihen, Lyyski kertoo, ja jatkaa:

- Muutamissa paikoissa on (siirto)ikkuna auki ja Petteri Forsell on kiinnostava pelaaja. Katsotaan nyt, mutta itse lasken jatkuvasti että hän tulee pelaamaan. Tällaisen pelaajan tilanne saattaa kuitenkin huomenna olla toinen.

Suomen A-maajoukkuerinkiinkin kuuluvan Forsellin edellinen visiitti ulkomaan kentille sujui heikosti. Kun hän siirtyi Turkin superliigaa pelaavan Bursasporin riveihin elokuussa 2012, hän pelasi vain kahdessa ottelussa - silloinkin vain muutaman minuutin. Forsellin sopimus turkkilaisseuran kanssa purettiin elokuussa 2013, jolloin hän siirtyi takaisin IFK Mariehamniin.

Lue myös:

    Uusimmat