Ian meni jonottamaan pikaruokalan autokaistalle hevosen vetämissä kärryissä – tyrmistyi saamastaan kohtelusta: "Tunsin oloni nöyryytetyksi"

Petran kuva saa hieraisemaan silmiä – outo lemmikkipari yllätti omistajankin 0:23
Tämä Petran lähettämä kuva saa monet hieraisemaan silmiään.

Hevoskärryissä pikaruokalan autokaistalle saapunut mies tyrmistyi, kun hän ei saanut palvelua.

Brittiläinen Ian Bell, 55, on noussut otsikoihin sen jälkeen, kun hän tiistaina 9. kesäkuuta meni Carlislen kaupungissa sijaitsevan KFC-pikaruokalan autokaistalle hevosen vetämissä kärryissä eikä saanut palvelua. Miestä ovat haastatelleet muun muassa Metro ja The Herald -sivustot.

Käännytettiin pois kassalta

Ian kertoo odottaeensa kärsivällisesti omaa vuoroaan jonossa. Kun hänen vuoronsa koitti, ei häntä suostuttu palvelemaan. Ian kokee tulleensa syrjityksi. 

– Kassatyöntekijä vain sanoi, että hänen pomonsa mukaan minua ei saa palvella ja että minun pitäisi poistua jonosta.

– Tunsin oloni nöyryytetyksi. Ei siellä ollut kylttejä, joissa sanottiin, että en saisi mennä jonoon. Pikaruokalan sisällekään ei nyt voi mennä. En tajua, mitä tein väärin.

Ian kertoo, että parkkipaikalla joku tuli ulos paperin kanssa, jossa luki jotain. Lukihäiriöisenä hän ei saanut siitä selvää. 

– Pyysin erästä naista lukemaan kyltit minulle. Hänen kertomiensa ja näkemieni asioiden pohjalta voin sanoa, että missään ei kielletty menemästä jonoon Jon Jonin ja kärryjen kanssa.

Hevonen auttanut vaikeiden aikojen yli

Yksin elävä yhden lapsen isä Ian kertoo, että Jon Jon -hevonen on hänelle kuin perheenjäsen. Ennen maitotilalla työskennellyt Ian on työtön, sillä hänen lantionsa murtui kolmesta kohdasta, kun hän viime vuonna putosi toisen hevosen selästä. Hän ei edes uskoisi olevansa enää tässä ilman rakasta lemmikkiään. Hevonen on auttanut häntä toipumisessa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Jon Jon merkitsee minulle minulle hyvin paljon. Se on hyvin ihmeellinen hevonen ja on hyvin hiljainen. Tulemme Carlisleen joka ilta treenaamaan sen kanssa.

KFC:n sijasta Ian ja Jon Jon päätyivät paikalliseen McDonalds’iin. Siellä ei hänen kertomansa mukaan ollut ongelmia.

– En voi uskoa, että meitä kohdeltiin tuolla tavalla.

Yritys vetoaa turvallisuuskäytäntöihin

Scotland Herald tavoitti KFC:n edustajan kommentoimaan tapahtunutta. 

– Emme halua pahentaa ongelmaa ja pahoittelemme tilannetta, jonka Ian ja Jon Jon joutuivat kokemaan. Asiakkaidemme turvallisuus on kuitenkin meille hyvin tärkeä asia, joten emme voi sallia sitä, että autokaistalla olisi hevosen vetämiä kulkuneuvoja.

Lue myös:

    Uusimmat