Hyvästi, hotpantsit! Muodikkaimmat sortsit ovat nyt siistit ja pitkät
Helteistä huolimatta on aika laittaa pakarat piiloon. Muodikkaimmat sortsit hipovat nyt polvea takavuosilta tutuissa malleissa.
Äärimmäisen lyhyitä, revittyjä farkkusortseja on nähty jo muutaman vuoden ajan niin tyyli-ikoneilla kuin lähiostarin teineillä – kyllästymiseen asti. Vaikka farkkusortsit pysyvät aina muodissa, trendikkäimmät sujauttavat jalkaansa tyylikkäämmät ja naisellisemmat lyhyet housut.
Alennusmyynneistä kannattaa etsiä minisortsien sijaan pidempiä malleja, kuten bermudoja, ja huolitellumpia kesähousuja. Myös hulmuava housuhame on tehnyt paluun.
Jopa polveen ulottuva malli voi tuntua aluksi epäimartelevalta, mutta on minimittaa käytännöllisempi ja salonkikelpoisempi. Pidemmät sortsit ovat myös hellepäivät töissä viettävän pelastus, sillä siisteissä sortseissa voi hyvin astella toimistolle.
Tyylitaiturit suosivat myös sortsipukuja, joissa jakku ja housut ovat samaa sävyä tai kuosia.
Mikäli mielesi tekee yhä denimiä, katkaise farkut hieman alempaa ja jätä farkkusortseihin pidemmät lahkeet. Parhaalta mitta näyttää hieman löysemmissä sortsinlahkeissa, jolloin tuloksena on rennon kesäinen farkkulook.
Sortsien kanssa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota kenkiin. Yhdistä pidemmät pidemmät sortsit esimerkiksi ballerinoihin tai siroihin sandaaleihin, joko mataliin tai korollisiin. Myös jykevämmät, 70-lukua henkivät kiilakorot toimivat huoliteltujen sortsien parina.
Jos haluat pelata varman päälle, pidä asun yläosa kauniin yksinkertaisena. Uudessa housumitassa on jo itsessään tarpeeksi jujua koko asuun, joten valitse pariksi esimerkiksi paitapusero, bleiseri tai silkkitoppi.
Tommy Hilfigerin preppy-tyylisiä sortsiasuja. Luo tyyli yhdistämällä siistit sortsit pikee-paitoihin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää