Heikki Kovalainen ei usko tuuriin. Kimi Räikkönen puolestaan tietää, että sitä tarvitaan.
Ranskan kisa oli Kimi Räikköselle hyvin erikoinen. Kilpailun jälkeen tuntui, ettei mies itsekään tiennyt olisiko pitänyt murjottaa vai hymyillä. Samassa kilpailussa kävi sekä todella huono, että käsittämättömän hyvä tuuri.
Pakoputki ei tietysti saisi hajota. Nyt se hajosi ja on todellinen ihme, ettei samalla hajonnut jotain muutakin. Kimi itsekin ihmetteli, ettei koko kone palanut.
Räikkönen menetti siis varman voiton. Huonoa tuuria oli siis kahden pisteen edestä. Hyvää onnea oli enemmän, sillä kakkostilallaan hän ohitti Lewis Hamiltonin ja nousi kolmen pinnan päähän Robert Kubicasta. Keskeytyksellä ero Kubicaan olisi vähintään 11 ja MM-kärjessä ensimmäistä kertaa keikkuvaan Massaan 13 pinnaa.
Räikkönen tietää, että mestaruuden voittamiseen tarvitaan aina myös tuuria. Näin oli myös viime vuonna. Enkä tarkoita, että Kimin mestaruus olisi onnenkantamoinen, vaan sitä, että yksikään mestaruus ei tule ilman pientä rahtusta onnea.
Heikki Kovalaisen olisi helppo vedota huonoon tuuriin jäätyään MM-kärjestä kovin kauas. Kovalainen kuitenkin sanoo, ettei usko tuuriin.
Kumpi siis on oikeassa: Kimi vai Heikki?
Molemmat.
Kumpikin puhuu samasta asiasta. Molemmat tietävät, että huippu-urheilussa hyvä tuurikin pitää ansaita kovalla työllä. Silloin kyse ei oikeastaan enää onnekkaista sattumista, vaan todennäköisyyksien kääntymisestä omalle puolelle. Kun on tehnyt kaiken voitavansa ja vähän yli, on todennäköisempää, että menestyy.
Niinpä kovalla moraalilla töitä tekevän Kovalaisenkin taistelu epätodennäköisyyksiä vastaan kääntyy vielä iloksi. Jos ei tällä, niin ensi kaudella. Kovalaisen tekemisiä rauhoittaa hyvä sopimustilanne. Yksityiskohtia ei kerrota, mutta Ranskassa sain paljon puhuvan vastauksen: ”Sopimustilanne on hyvä, sanotaan niin”; Heikki sanoi leveästi hymyillen ja jatkoi: ”Siitä lähdetään, että jatkan tässä tallissa loppuelämäni.”
Siinä ajassa ehtii tuurikin kääntyä moneen kertaan.