Tänään päättyy historiallinen aikakausi.
Suomen suurista teleoperaattoreista viimeinenkin luopuu tänään lankaliittymistä.
Elisa kertoi vuoden alussa lakkauttavansa niin yksityisasiakkaiden kuin yritysten lankaliittymät kesäkuun loppuun mennessä.
Viimeisen päivän kunniaksi Elisa järjestää Puhelinmuseossaan Helsingissä tiedotustilaisuuden, jossa Elisan toimitusjohtaja Topi Manner ja Traficomin pääjohtaja Jarkko Saarimäki soittavat viimeisen kaupallisen lankapuhelun.
Jatkossakin osa puheluista saattaa näyttää silti tulevan perinteisestä lankapuhelinnumerosta. Kyseessä voi olla tavallinen mobiiliverkkoa hyödyntävä liittymä, joka on säilyttänyt tutun puhelinnumeron.
Lankapuhelinverkko palveli Suomessa Elisan tiedotteen mukaan vuodesta 1882 asti.
Vielä 1990-luvulla lankapuhelin oli tuttu näky Suomen kotitalouksissa, mutta 2000-luvun alussa niiden määrä alkoi mobiiliverkkojen ja matkapuhelinten myötä vähentyä merkittävästi.

