Katri Riihimäki on uusi TTK-tähtiopettaja.
Tulevalla, elokuussa alkavalla Tanssii Tähtien Kanssa -kaudella tanssiparketille astelee uusi tähtiopettaja, Katri Riihimäki.
Riihimäki on seurannut TTK:ta aivan ohjelman ensimetreiltä saakka. Kun häneltä tiedusteltiin kiinnostusta TTK-tähtiopettajan pestiä kohtaan, oli vastaus hänelle oitis hyvin selkeä: totta kai hän lähtisi mukaan.
– Olen sellainen ihminen, että jos tilaisuus tulee, niin todellakin mennään. Minulla on mentaliteetti, että mieluummin eletty kuin elämätön elämä, hän kertoo MTV Uutisille.
Tanssi on ollut mukana Riihimäen elämässä aina lapsuudesta saakka. Tanssiharrastus alkoi baletilla, jonka jälkeen hän kokeili kilpatanssia lapsuudenystävänsä innoittamana. Tuon jälkeen paluuta ei enää ollut.
Lue myös: Tässä ovat Tanssii Tähtien Kanssa -tähtiopettajat – mukana uusi nimi ja parketille palaaja
Riihimäki on kilpaillut tanssissa sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Kilpatanssiuransa jälkeen hän on laajentanut osaamistaan myös muihin tanssilajeihin, muun muassa showtanssiin ja kaupalliseen tanssiin. Myös teatteri- ja oopperalavat ovat tulleet hänelle tutuiksi erilaisten produktioiden myötä.

