Hyinen käänne säähän

Alkusyksyn lämpimät säät ovat pian muisto vain, kun syyskuu vaihtuu lokakuuksi.

MTV Uutisten meteorologin Joonas Koskelan mukaan lämmin ilmamassa lipuu pian kauas Suomen kaakkoispuolelle ja tilalle tulee perinteisempää syyssäätä.

Syysmyräkkä riepottelee vielä hetken Suomea kovien tuulten ja rankkojenkin sateiden kera.

– Sateenvarjolle ja kumisaappaille on yhä käyttöä, meteorologi vinkkaa.

Lapissa voi olla aika taas kaivaa lämpimämpää vaatetusta päälle, sillä viileyden myötä osa sateista saattaa tulla räntänä tai jopa lumena.

Pelkkää sadetta viikonvaihde ei kuitenkaan ole, vaan ajoittain päästään nauttimaan auringostakin, ainakin eteläisemmässä Suomessa.

Lämpötilat putoavat

Joka tapauksessa lämpötilat tippuvat reilusti, ja sunnuntaina mitataan korkeimmillaankin vain kymmenen asteen lukemia.

Kuukausiennusteessa Eurooppa hohkaa sinisenä, mikä tarkoittaa tavanomaista kylmempää säätä.

Suomen tilanne on sentään hivenen parempi.

– Aika lähellä ollaan keskimääräisiä syys-lokakuun vaihteen lämpötiloja. Sama pätee sademääriin eli vaihtelevaa alkusyksyn säätä on luvassa.

Sääpalvelu Forecan mukaan syys-lokakuun ylimmät keskimääräiset lämpötilat ovat eteläisessä Suomessa 10–14 astetta, keskivaiheilla 8–12 astetta ja maan pohjoisosassa 4–10 astetta.

Katso alta viiden vuorokauden ennuste paikkakunnallesi!

Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä!

Lue myös:

    Uusimmat