Vajaan kahden viikon päästä alkavalla jalkapallon Veikkausliigakaudella yksi mielenkiintoisimmista ryhmistä on valkeakoskelainen FC Haka.
Liigan kestomenestyjä kävi viime vuonna lähellä tarunsa loppua, mutta seuran pelastajaksi tuli ravintolabisneksessä vaurastunut Seppo "Sedu" Koskinen. Koskinen asetti seuralle isot tavoitteet, joita päävalmentaja Olli Huttunen lähtee toteuttamaan rajusti uudistuneen ryhmänsä kanssa.
- Sedun tavoite on mestaruus ja pelaajat tähtäävät mitaliin. Se on meille kyllin kova tavoite, Huttunen muotoili tiistaina pieni pilke silmäkulmassa.
Vahvatahtoinen seurapomo, jolla on omaa varallisuutta pelissä, tietää monesti tuulisia aikoja valmennusportaalle. Huttusen mukaan Hakassa on kuitenkin tehty selvät rajaukset valtuuksien suhteen, eikä seurajohto tuputa valmentajalle pelaajia, joita hän ei halua.
- Sedu omistaa seuran, mutta joukkue on koottu yhdessä. Hankinnoista päättävässä ryhmässä ovat mukana Sedu, minä ja toimitusjohtaja Juha Lahtinen. Viimeinen sana on kuitenkin päävalmentajalla, Huttunen vakuutti.
Viime kauden jälkeen ovi kävi tiuhaan valkeakoskelaisseurassa. Kaudella 2009 joukkueessa nähdään kaksitoista uutta pelaajaa, joista nimekkäimmät ovat Interistä tullut kaksikko Mika Mäkitalo ja Diego Corpache, MyPasta saapunut kokenut maalivahti Janne Korhonen ja Irlannista palannut hyökkääjä Sami Ristilä.
Teksti: Mika Huopainen
(MTV3)
Lue myös:
"Perhepolitiikka" ajoi Rautiaisen leikkaamaan tukkansa - katso uusi look
Hongalla Veikkausliigan suurin pelaajabudjetti
Petrescun Ascoli-jatko ratkeaa pian
