Suomi, 2000. Ohjaus ja käsikirjoitus Arto Paasilinnan romaanin pohjalta: Ere Kokkonen. Kuvaus: Jari Mutikainen. Leikkaus: Pekka Lampela. Tuotanto: Anna-Maija Kokkonen. Pääosissa: Heikki Kinnunen, Tom Pöysti, Sari Siikander, Titta Jokinen, Vesa-Matti Loiri, Antti Litja, Mira Kivilä, Santeri Kinnunen. Kesto: 115 min.
Yrittäjä Onni Rellonen (Tom Pöysti) on ajautunut konkurssiin, avioliitto on karilla ja elämänhalu mennyt. Masennuksensa vallassa Rellonen laahustaa vanhaan latoon tarkoituksenaan ampua itsensä. Ladosta hän löytää eversti Hermanni Kemppaisen (Heikki Kinnunen) kiristämässä hirttoköyttä kaulaansa. Miehet alkavat kertoilla toisilleen edesottamuksistaan ja päättävät yksimielisesti siirtää itsemurhiaan tuonnemmaksi. Yhteiset keskustelutuokiot saavat Rellosen ja Kemppaisen uskomaan, että Suomessa on lukuisia heidän kaltaisiaan itsetuhoa hautovia ihmisiä, joiden yhteensaattaminen rupeaa tuntumaan heistä mielekkäältä. Lehti-ilmoituksella he haalivat kokoon lauman surkimuksia ja perustavat itsemurhaajien yhdistyksen, jonka sihteeriksi pestataan hemaiseva ja uhkea, miesten päät pyörälle pistävä Helena Puusaari (Sari Siikander). Kokouksessa yhdistys käynnistää mahtipontisen joukkokuoleman suunnittelun.
Arto Paasilinnan hirtehinen huumori ja surkuhupaisa henkilögalleria ovat siirtyneet elokuvaan varsin mutkattomasti. Joukon itsetuhon syitä, epäonnista rakkauselämää, alkoholismia, rikoksia, perheväkivaltaa, paniikkihäiriöitä ja muita elämän kovia kolhuja Kokkonen käsittelee paasilinnamaisen keveästi unohtamatta kuitenkaan sitä, että nämä tarinan henkilöt ovat epätoivossaan hyvin surullisia.
Mikään suuri elokuvan visionääri Ere Kokkonen ei ole. Hänen elokuvakerrontansa on hyvin televisionomaista vailla kuvallisia oivalluksia. Arkinen sävy ja monet siirtymät tuntuvat toisinaan vanhahtavilta, ikään kuin elokuva olisi tehty jo parikymmentä vuotta sitten. Jotkut kohtaukset on myös kuvattu hiukan huolimattomasti, valaistuksesta ja kuvakulmista kummemmin piittaamatta. Toisaalta tarina kulkee mainioiden tyyppien ja Paasilinnan hersyvän tekstin varassa. Surkimusten matka kohti suurta joukkotuhoa kohtaa mitä erilaisimpia esteitä; ja matkan varrella lohduttomasta epätoivosta alkaa kummuta elämäniloa, mistä alkaa parantuminen. Itsemurhamatkan johtajaa, eversti Kemppaista näyttelee Heikki Kinnunen, joka tekee jälleen körmymäisen sotilaallisen roolin; ja Vesa-Matti Loiri on kuin ikääntynyt Uuno Turhapuro, tosin tällä kertaa paljon napakammassa ja hauskemmin kirjoitetussa osassaan.
Hurmaava joukkoitsemurha on kansan syvien rivien viihdettä, jossa on kuitenkin ideoita ja jopa sanomaa enemmän kuin television tusinaviihteessä. Elokuva viihdyttää ja naurattaa aidosti, minkä vuoksi se täyttänee päämääränsä. Nauru kimpoaa luusereiden tolkuttomasta epäonnesta ja itsemurhan ihannoimisesta kääntymättä kuitenkaan nauruksi heidän kustannuksellaan. Henkilöhahmot ovat kaikessa angstissaan yhtä hurmaavia kuin heidän hurmaava suunnitelmansakin.
Teksti: Minna Karila