Huolestuttava kehityssuunta: Ulkonäkö hallitsee naisten minäkuvaa

Ravitsemusterapeutti Anette Palssan mukaan ulkonäköön liittyvän tyytymättömyyden taustalla on ulkonäköpaineiden ja ulkonäkökeskeisyyden vahvistuminen.

Nykyihmisille kehonkuva voi tuntua usein samalta kuin minäkuva. Aikaisemmin minäkuvaan on vaikuttanut luonne, omat tekemiset ja persoonallisuus. Ravitsemusterapeutti Anette Palssan mukaan pelottava kehityssuunta on ulkonäön kokeminen minäkuvan peruselementiksi. Palssa kiinnittäisikin huomiota kauneusihannemediaan.

– Meillä on täysin vääristynyt kuva siitä, minkä kokoinen, minkälainen ja -näköinen nainen on iästä huolimatta. Ryppyvoidetta mainostaa oikeasti 17-vuotias tyttö, joka on photoshopattu niin, ettei kasvoilla näy yhtään ryppyä, Palssa kritisoi.

Painon kanssa on sama asia; normaalipaino on laaja haarukka, mutta kauneusihanteemme on laihempi, kuin mihin suurin osa ihmisistä koskaan pääsee fysiologisilta ominaisuuksiltaankaan.

– Aikaisemmin laihoja olivat köyhät ja ulkotyötä tekevät. Oli ok olla pyöreä ja roteva. Nyt laihuudella halutaan osoittaa hyvää statusta, minulla on varaa olla hoikka, pystyn kuntoilemaan. Laihuuden nähdään olevan itsekurin osoitus. Se ei välttämättä pidä yhtään paikkaansa.

Palssa muistuttaa, että Suomessa on toki myös ylipaino-ongelmaa, kun jopa 60 prosenttia väestöstä on ylipainoisia. Ylipaino on suuri terveysongelma, mutta samalla keskustelu ylipainosta on aiheuttanut ongelmallisia mielikuvia.

– Hyvää tarkoittava tiedottaminen on aiheuttanut sen, että lihavuudesta on tullut syntipukki, joka on ilmentymä epäterveellisestä elämästä. Osa ihmisistä pyrkii saamaan painoa alaspäin ja se on heille tarpeenkin, mutta toisille tilanne on kaukana terveydestä, Palssa painottaa.

Lue myös:

AVA / Siiri L'Ecuyer

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat